arvoitus

Huuhaasta

2011-07-01T11:13:00.000-07:00

Miksi ihminen luulee kaikkea epätodeksi, mikä ei vastaa hänen maailmankuvaansa? Tällöin usein leimataan toinen itseä tyhmemmäksi, mitä ei ole yleisesti viisasta tehdä. Huuhaa on aina jonkun toisen mielessä, joka on kokenut jotain, mitä itse ei ole - vielä....

Käsitykset ja Asenteet - ihmismielen hallitsijat

2011-06-14T00:19:00.001-07:00

Tieteelliseen maailmankuvaan tukeutuminen saa ihmismielen "röyhistämään rintaansa" ja kokemaan oikeassaoloa. Tämä ei ole paha, mutta liittyy perimmäiseen heikkouteen tuomita muiden maailmankuvia. Esimerkiksi uskovaisia halveksutaan höynähtäneinä eikä nähdä ateismia uskontona uskontojen joukossa. Tietenkin kaikki perustuu kirjoituksiin ja toisten käsityksiin.

Ihmettelen tätä ihmiskunnan taipumusta jakautua kuppikuntiin kokemaan oikeassaolon paremmuutta toisten suhteen. Kuulkaa, me olemme pieniä tekijöitä universumissa!

Perustin lisää blogeja. On aika... Viisastenkivi pohtii lyhyelti perimmäisiä kysymyksiä, joita täällä pohjustan esimerkiksi selventämällä käsitteitä ja tuomalla esiin näkökulmia. Salaseura on avoin toistaiseksi. Sielläkin saa poiketa vielä tutustumassa.

Tekstini voivat tuntua epätieteelliseltä ja huuhaalta. Ne ovat leimoja joita oma mielesi antaa. Kohtaat oman torjuntasi. Minulla on korkea koulutus sekä yliopistossa ihmistieteissä että ns. salatieteissä, tosin jälkimmäisen olen saanut sitä haluamatta. Ehkä kyselin liikaa!

Vastauksia ns. perimmäisiin kysymyksiin on mahdollista saada. Ihmiset vain haluavat pitää kovasti kiinni aikaisemmista käsityksistään. Esteenä syvemmälle tiedolle on vain asenteet ja käsitykset, joten ei siis vähän. Kaikella ystävällisyydellä jatkossakin!

Nykytieteestä

2011-06-12T04:29:00.000-07:00

Monet tukeutuvat maailmankuvallisissa käsityksissään nykytieteeseen, joka perustuu materiaalisin kojein havaittavien asioiden tutkimiseen ja laskennallisiin oletuksiin. Nykymatematiikkaa pidetäänkin kauniina universaalina kielenä, jolla olematon luoja ikäänkuin on perustanut kaiken olevaisen lainalaisuudet. Tutkitaan ilmenevää todellisuutta, joka on havainnoitavissa.

Oma kehityksemme perustetaan fyysisen kehon evoluutioon ja olemuksemme pelkistetään aivotoiminnaksi. Koko tämä ajattelujärjestelmä perustuu siihen mitä voimme aistia ja sikäli aivot rajoittavat kaikkea todellisuuden tutkimista totuutena. Perusolettamuksena on, että luonto sinänsä olisi tuottanut ihmisessä niin korkea älyn, että se voisi tajuta kaiken kaikesta, mitä keksii tutkia.

Näissä perusolettamuksissa mennään jo periaatteellisesti paradoksien puolelle. Ihminen ei mahdollisesti pysty materiasta rakennetuilla vaikka kuinka hienoilla laitteillaan tavoittamaan ei- materiaalisia asioita. Kovasti ajattelemme myös logiikkamme olevan ylivertainen todellisuuden hahmottamiksi. No, ihmisellä on aina ollut ympäristöönsä megalomaaninen suhde.

Vanhoja kiinalaisia vitsauksia vai viisauksia

2011-05-29T10:07:00.000-07:00

Taolaisen perinteen yksi merkittävä hahmo on Chuangtsen. Hänen käsityksensä yhteisöllisestä hyödyllisyydestä ja yhteiskunnan palvelemisesta on aivan päinvastainen kuin Konfutsen, joka korosti yhteistä hyvää ja uhrautuvaa hyvettä yhteiskunnan eteen.

Chuangtsen sitä vastoin vertaa viisasta puuhun, josta ei ole mitään hyötyä muille ja juuri siksi se saa kasvaa valtavan suureksi. Sen hedelmät saavat ollakin yhtä kitkeriä kuin ihmisen sanat, jotka eivät kelpaa siteerattaviksi, eivätkä omenat syötäviksi. Näin ehkä sanoma säilyy puhtaana ja ilman dogmien rakentajien nypläämistä toisten ajatuksilla. Puun rungon on paras olla käyrä ja oksat vääriä, niin niistä ei kukaan rakenna lautoja eikä talojaan. Ymmärrän tämän siten, että hyödyttömyys vääräarvoiselle yhteiskunnalle on suurempi hyve kuin yhteisöllinen ahkeruus.

Nämä vertaukset ovat mielenkiintoisia. Toiminnassa yksilön on parasta valita pienimmän vastarinnan muoto. Vesi virtaa näin. Tätä on tulkittu tunteiden tai sanoisin impulssien luonnolliseksi noudattamiseksi, vaikka se merkitsisi tyhmäksi tulemista ja oppineisuuden hienouksien hylkäämistä.

"Tämä puhe laupeudesta ja velvollisuudesta lähimmäistä kohtaan tekee minut melkein hulluksi", kommentoi Chuangtsen Konfutsea. "Herra, pyri säilyttämään maailma sen alkuperäisessä yksinkertaisuudessa. Ja anna hyveen syntyä itsestään niin kuin tuuli puhaltaa missä mielii."

Tarkoituksellinen suorittaminen ei ole sitäkään, miten oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee. Niin luonnollista on olla hyveellinen - elämän itsensä ollessa oikukas.

Tärkeintä on tehdä voitavansa

2011-03-14T12:25:00.000-07:00

Älä anna hädän pesiytyä itseesi. Mikä on oikeaa avun antamista? Tarttua tilaisuuteen joka päivä niin lähellä kuin kaukana. Jokaisella meistä on lähimmäisemme. Se voi olla kerjäläinen kadulla, joka tarvitsee kolikon ja hyvän sanan pulaansa. Se voi olla asuntonsa luovuttaminen myös rahattomalle ja asunnottomalle. Se on maailman lasten suojelua! Olemme velvollisia auttamaan kaikkia ihmiskunnan kärsiviä. AINA

Missä yksi kärsii, on lähimmäisten asia auttaa, mutta missä niitä on monta, se ei ole kansakunnan vaan koko ihmiskunnan omallatunnolla aina. Mitä tarakoittaa: auta niin ettei oikea käsi tiedä mitä vasen tekee. Käsistä ei ole kysymys, vaan ihmisen sisäisestä halusta, tilasta ja nöyryydestä. Kun jokainen tekee osansa tässä, kärsimystä ei enää ole.

Väistämättömiltä alkavat jo tuntua luonnonkatastrofit. Älkäämme turtuko niiden uhrien auttamiseen ja jälleenrakennukseen, mutta älkäämme paisutelko OMAA hätäämme niistä vain kuullessamme. Paniikki ei hyödytä. On tehtävä voitavansa vain. Ei sen enempää eikä vähempää.

Miten paljon se on? Ei se ole paljon. Se jolla on voimia ja aineellista apua antaa, antakoon sopivasti. Oma jaksaminen auttaa on tärkeintä. Lohdutelkaa lapsia ja pitäkää uutispimennossa myös heikkoja vanhuksia. Ei ole syytä huolestuttaa niitä, joilla suuria vaivoja itsellaan ja kyvyttömyyttä elämäntilanteessaan vaikuttaa isoihin asioihin. Päivän hyvä sana tulee suustasi. En saarnaa enempää.

AAVEET

2011-02-06T11:19:00.000-08:00

Oheinen video on lempikirjastani Humiseva harju, Kate Bushin lauluversio sen lopusta. Tämänkertainen aiheeni parapsykologiasta ovat vierailevat vainajat.

Joskus näemme unia heistä, joskus koemme merkkejä heiltä, joskus voimme olla yhteydessä mediaalisesti. Näkyvien aaveiden väitetään olevan vain ruumiista irronneita eetterikuoria, väittää alan kirjallisuus. Kuolemattomalla sielulla on kuitenkin jäljellä ns. unikeho, joka on samannäköinen kuin ihminen aikoinaan. En ole unien asiantuntija. Jos jotain tavallisuudesta poikkeavaa havaitsen, se tapahtuu selkeässä päivätajunnassa. Mutta mediaalisista kokemuksistani tiedän, että kuoleman jälkeen istutaan tuoleilla, syödään pöydän ääressä ja jopa nukutaan sängyllä. Siis asutaan saman katon alla eikä vainaja erota kehoaan entisestä fyysisestä ruumiistaan.

Ilmiö selittyynee toistensa lomissa olevilla rinnakkaistodellisuuksilla, kuten myös doppelgängerit ja poltergeistit. Mitä rinnakkaisissa todellisuuksissa tapahtuu, joskus aistimme, useinmiten emme. Olemme jumittautuneita käsitykseemme siitä, että taivas leijuu maan yläpuolella ja sen alla on omituinen helvetti. Toisaalta luulemme, että on järkeenkäypää vain se, mitä aisteillamme havaitsemme: valoa, ääniaaltoja ja materiaa. Muusta olemme epävarmoja: sitä mitä eivät kaikkien aistit koko ajan välitä, epäillään epätodeksi. Vaikkakin eivät tiedemiehetkään pysty muuten kuin laskennallisesti tavoittamaan ns. mustaa ainetta, näkymätöntä painovoimaista materiaa, jota on reippaasti enemmän kuin havaitsemme kaikkialla. Kyllä siitä muutama rinnakkaistodellisuus voi edeltä menneille muodostuu. Suosittelen lukijoille elokuvaa The others, joka kuvitteellisesti tästä kertoo. Kuolemaa ei ole.

Omakohtaisena kokemuksenani kerron, miten usein herään kahteen kertaan. Ensin unikehoni nousee ylös vuoteelta ja koen olevani silloinkin aivan päivätajunnassa. Menen keittiöön aamiaiselle, mutta useinkin huomaan miten huonekaluni ovat eri paikoissa kuin ennen. Jossain nurkassa voi olla lipasto, jota minulla ei ole tai aikoja sitten poisheittämäni nojatuoli. Jos joku minut tapaisi silloin, hän saattaisi ehkä luulla näkevänsä aaveen asunnossani.

Silmänrapäys tästä keittiöön kävelystä, niin huomaan olevani takaisin sängyllä. Erotan nämä kaksi tilaa vain siitä, että toisella kerralla värit ovat kirkkaammat ja huone samoin kuin illalla, joka tavara tavanomaisella paikallaan jäljiltäni. Tietoisuudentilasta sitä en erota. Viimeksi näin kahteenkertaan herätessäni, en noussutkaan, vaan jäin sängylle miettimään kummassa todellisuudessa nyt olen, sillä joka aamu näin ei käy, mutta usein monena aamuna peräkkäin. Tuolloin viimeksi mietin vain, että olenhan aivan valveilla, vaikken liikkunutkaan ja räps - värit helahtivat ja huomasin taas todellisuuden vaihtuneen tavalliseen arkeeni, sellaisena todellisuutena, jollaisessa tiedän asuvani päivästä toiseen valveilla ollessani. Nykyään erotan fyysisen ja unikehossa valveilla kulun vain siitä että aamulla menen ensin WC:hen, jos olen kiinni fyysisessä ruumiissa. En siis palaa näissä kokemuksissa takaisin sänkyyn koskaan, vaan alta sekunnin lennähdän takaisin fyysiseen kehooni. Kyseessä ei ole unissakävely.

Eikä näissä kokemuksissani silti mitään pelottavaa ole. Tällainen keho on tietääkseni edeltä menneillä edelleen ja kotoisat oltavat. Vain sinä saatat puuttua heiltä ja he sinulta, rakkaasi.

Uusi teema: PARAPSYKOLOGIA

2011-01-18T19:20:00.000-08:00

Kaivelehan muistilokerojasi. Onko sinulle sattunut joskus jotain selittämätöntä. Haastan kaikki tällä blogilla kävijät kertomaan todellisuuden ihmeellisyyksistä ja kummista sattumuksistaan. Jätähän kommentti tänne tai linkki blogillesi, jossa asiasta kerrot.

Minulla on muutamia tosi erikoisia havaintoja, joista kertoilen myös tämän kevättalven aikana yksi kerrallaan. Ne eivät selity uskonnoista millään, nykytieteelläkään ollenkaan, saati mielenvikaisuuden harhoina: useinkin näitä outoja ilmiöitä on aistinut samaan aikaan joku toinenkin vierelläni.

Entinen miesystäväni lähti moottoriveneellä järvenselän pimeään elokuunyöhön kaverinsa kanssa. Keskellä selkää tuolla pienellä Kiteenjärvellä liukui ohitse sininen valopallo. Toverukset sammuttivat veneen moottorin kuulostellakseen oliko se toisen veneen valo. Kuitenkaan liikkuvan valon - ja läheltä meni - suunnasta ei kuulunut mitään. Oli hiirenhiljaista. Tuulastaminen jäi siltä illalta siihen ja kalpeina miehet palasivat rantaan kertomaan, mikä ihme tuo lie ollut.

Naapurista kuuluu seinän takaa kummallista meteliä useinkin. Raskaat askelet ramppaavat siellä edestakaisin koko talon mitalta ja paukekin on kova. Puhetta tai huutoa ei koskaan kuulu, vaan kuin raskaita huonekaluja liikuteltaisiin edestakaisin. Toisinaan nuo kummitusmaiset askelet kulkevat kuin portaita ylös yksikerroksisessa talossa, jossa ei ole vinttiä. En tiedä kuulevatko naapurit itse niitä ollenkaan. Hiljaisia ja mukavia ihmisiä he ovat, vaan kerran kysyin onko heillä lapsille ostettu iso trampoliini. Nuo pienikokoiset ystäväiseni eivät voi saada sellaista töminää aikaan, joka vaatisin norsun. Poikani on kuunnellut tuota meteliä olohuoneen seinän takaa pienen ikänsä. Sanon hänelle aina, että kummitukset ovat vain mummituksia, vanhoja mummoja - ei niitä tarvitse pelätä. Ihmeen painaviä kyllä. :)

Noita ääniä kuuluu useina päivinä peräisin tuntikausia ja välillä on muutama kuukausi väliä. Silloin myös joku (?) takoo nyrkeillään ikkunanaluspeltiä useinkin kun käyn nukkumaan, vaan jos katsomme samaan aikaan verhon raosta, ei siellä näy ketään eikä mitään ikkunan takana. Kuin lekalla hakkaaminen vain jatkuu, mutta sitä tapahtuu vain juuri nukkumaan mennessäni. Silloin myös seinän takana kompataan.

OK, kertoillaan...

Keskustelen mielelläni näistä arjen poikkeuksista ja oudoista sattumuksista. Elämä voi joskus olla ihmeellistä ja salaperäistä. Myös selityksistä voimme käydä keskustelua. Kerrohan, niin jatkan juttua pitkään! Olen kerännyt tällaista aineistoa jo kauan ja kokenut aina yllättäen joskus itsekin kummia.

Ai niin, eräs lappalaismies sanoikin osuvasti oikealla asenteella tällaisiä ilmiöitä kohtaan:

-JOS PIRU RAMHAUTTAA RUOSKALLA PIRTIN SEINÄÄN, MINÄ SE VAAN KÄÄNNÄN KYLKEÄ!

Vertailun vuoksiko?

2011-01-07T06:02:00.000-08:00

Usein itsetunto perustuu vertailuun toisiin. Jos kokee jotkut huonompina ihmisinä ja toiset - ainakin itsensä - parempana, ellei parhaimpana, seisoo itsetunnollaan toisten olkapäillä. Jos taas vertailun tulos on alemmuudentuntoinen, antaa itse toisten mielessään talloa itseään.

Näin monessa miljardissa ihmisessä aina löytyy parempia ja huonompia monessa suhteessa. Siksi vertailu ei ole hyvä perusta itsetunnolle ollenkaan. Voi tuntua objektiiviselta, että joku on parempi piirtämään ja toinen huonompi laskemaan, esimerkiksi, mutta mitä väliä sillä. Olemme kaikki kosmisia lapsia vasta, itsessämme ihania, ellei itsetuntoamme rikota elämän kuluessa.

Rikottu itsetunto turvautuu itsensä määrittelemisessä vertailuun toisiin ihmisiin. Ylemmyydentuntoinen ihminen ei ole sisäisesti niin kaunis kuin mitä luulee. Taito on nähdä "tomppeleissa" persoonan ainutlaatuisuutta ja yksilöllistä ainutkertaisuutta. Tällaista inhimillisyyttä pitää vaalia itsessään, eikä asettua yläpuolelle ihonvärin, ulkonäön, varallisuuden tai minkään lahjakkuuden myötä!

Itseään tulee toisaalta yhtälailla arvostaa! Toista samanlaista ei ole. Omaan itseen tulee suhtautua kuin parhaaseen ystävään. Tutustua tuomitsematta, rakastaa omistaen ihanan persoonan ja varsinkin suhtautua myötämielisyydellä, myötätunnolla, ymmärtämyksellä ja inhimillisesti omaan itseen. Tunto itsestä on hyvä itsetunnon perusta.

Luovutus keräilystä

2010-11-29T07:46:00.000-08:00

Luopuminen on vapautumista. Ja se on loppujen lopuksi huojennus.

Kiintyminen materiaan on ihmiselle luontaista. Omistamisen ja tavaroiden kautta määrittelemme itseä. Niissä ilmeneekin jokaisen oma henkilökohtainen maku. Aina ei vain voi säilöä ja tallettaa, hyvä on myös jaella ja ilahduttaa. Samalla lahjoittaja ilahduttaa myös omaa mieltään. Vaan pitkin hampain sitä ei kannata tehdä. Joulupukki voisikin tuoda säkillisen käytettyä tavaraa kullekin, josta sitten voi valita mikä miellyttää. Vanhat romppeet ovat jo itsessään persoonallisia. Jos jokin ei miellytä, niitä voi jaella eteenpäin joulun aikaankin ilman markkinatalouden hulinaremmiä kaupoissa.

Antaessaan saa ja ihana tilantuntu asunnossa, kaapeissa ja varastoissa voi miellyttääkin enemmän ja huojentaa kuin keräilykulttuurissa eläminen. Antamisen ei tarvitsisi olla aina vastavuoroista. Saaja voi antaa jollekin toiselle ja itse taas saada muualta. Tämä on ruohonjuuritason hyviä periaatteita.

Äitini odotti aina uutta pula-aikaa ja hamstrasi ja säilöi. Sitä ei tullut eikä mistään luovuttu. Pelkäsin noita pimeitä täpötäysiä vinttejä lapsena, joissa homehtuivat hienot entiset huonekalut, vanhat kuvalehdet ja muut. Mitään ei annettu pois! Itse olen löytänyt antamisen ilosta myöhemmin suuremman annin kuin saamisesta.

Luopumisesta voisi kirjoittaa laajemminkin, mutta naillä ajatelmilla osallistun tämänkertaiseen Pakinaperjantain aiheeseen "luopuminen".

Yhdymmekö, katoammeko, palaammeko?

2010-11-22T20:08:00.000-08:00

Usein monenkin etsijän toiveena on tullut esiin halua sulautua ja palautua johonkin yhteyteen erillisyydestä, myös tajunnallisesti. Mikä kiire?

Ilman kehoa en pysty olemaan vaikkapa tajuntana kukka. Ilman kehoa en pysty yhtymään tajunnallani laajan Luojani korkea-arvoiseen olemukseen. Onko paluuta?

Usein ajatellaan yksinkertaistaen että kaikki on lähtöisin alkumerestä? Vastaavasti henkisessä mielessä ajatellaan joku alkuluoja, josta kaikki putkahtaa kuin muna kanasta? Pam ja alkurajahdys...

Ajatellaan tuota sitten tajunnan tai materian kannalta, yksinkertaistus on suuri. Mitä minua on valistettu, näin ei kannattaisi ajatella, jos haluaa omaksua lisää tietoa perimmäisistä asioista.

Yksilöityminen on peruuttamaton kehityssuunta. Erillisyys johtuu aivan muusta, johon palaan tuonnemmin. Alkusielun ikään kuin kukkaan puhkeaminen: itsekseen tuleminen, itsetuntemus ja itseilmaisu ovat pitkän kehityksen päässä vielä, täydellistymässä.

Tajunnasta selkokielellä lisää vanhassa tekstissäni Ilmiasumme.

Mikä on kaunista?

2010-11-11T10:08:00.000-08:00

Kauneutta ei aina huomaa. Varsinkaan omassa sisimmässään. "Synti suuri surkea", oma moka, töppäys, kyvyttömyys saavat meidät arvostelemaan itseämme. Tyytymättömyyttä itseen pidetään jotenkin hedelmällisenä kasvun edellytyksenä. Väitän: itseään moittiva näkee vikoja myös toisissa.

Meillä on kuitenkin tämä ihmeellinen yksilöllisyys. Sen ainutlaatuisuus on ääretön arvo. Lopettakaamme siis vertailu muihin. Sellainen tuottaa vain eripuraa ihmisten välille. Lisäksi ylemmyyden- tai alemmuudentunne alkaa helposti orastaa.

Valtavan upea asia on, että aina löytyy parempi jossain tietyssä asiassa ja huonompi samoin - ennemmin tai myöhemmin. Siihen voi turvallisin mielin luottaa näin monen ihmisen maailmassa. Jotakuta se voi tosin harmittaa. Ilman kilpailua ja vertailua säilyy rauha ihmisten ja kansojen kesken. Kuten toiseen kulttuuriinkin voi mennä kylään, ei hyväksikäyttämään tai tuhoamaan. Samoin jokainen ihminen on osa suurta rikkautta maailmassamme. Kyläilkäämme myös avoimin mielin toistemme sielun maisemissa!

Miten olla saavuttamatta, sitä mitä ei voi saavuttaa ja kuitenkin saada se juuri nyt toimimaan

2010-10-28T13:28:00.000-07:00

Nykyhetkessä eläminen ei ole loputtoman rauhallisuuden tila. Pikemminkin on kysymys välittömän toiminnan tilasta. Sellainen on joka hetki pystymistä siihen, mikä on juuri silloin tarpeen. Kuten on itsepuolustuslajeissa, välittömät tarkoituksenmukaiset liikeradat taistelutilanteessa.

Nykyhetkessä eläminen ei ole sen hokemista, "mitä tässä juuri teen parhaillaan" ja vain sitten sen ajattelua mielessään. Vaan se on ajatukseton kirkkaan havainnoinnin tila, joka mahdollistaa myös välittömän oivalluksen.

Kysymys ei silloin ole itselleen todellisuuden, havaintojen selittelemisestä tai sen suunnittelusta, mitä tulee tekemään. Välitöntä olemisentapaa kuvataan aallon harjalla surffaamiseksi tai veitsen terällä kulkemiseksi. Kaikki ns. "pitäisi" -ajattelu siirtää hetki hetkeltä toiminnan alkamisen tuonnemmaksi.

Sponttaanius ei ole impulssivisuutta tai sattumanvaraista. Vaan se on tilanteen hallintaa olemalla ajan tasalla. Ei ole etukäteen varmuutta siitä, miten sen voi hallita, kunkin tilanteen. Niihin vain mennään rohkeasti elämään juuri sitä hetkeä koko ajan, tietämättä etukäteen tarkkaan miten toimia. Elämän virta toimii silloin meissä kuin itsestään kokonaisuuden parhaaksi. Tämä oli vertauskuva, ei uskon asia.

Tällainen olemisentapa on vain koeteltava käytännossä ja koettava itse. Se ei liity mihinkään uskonasioihin! Mikään pakkopullainen meditaatio ei tuo sitä. On vain lopetettava kaikki etu- tai jälkikäteen kelaus ja tyhjennettävä ajattelu kokonaan. Paradoksaalista kyllä, silloin ja vain silloin kaikki toimintamme, jopa puheemme, on kaikkein tarkoituksenmukaisinta mitä ihmisellä olla voi. Myös älyämisemme ja havaintokykymme on tarkoituksenmukaisella tavalla maksimissaan, kun ennakointi - suunnittelu tai pelko! - lopetettu.

Luovu kaikesta, mitä pääsi sisällä liikkuu, ja anna todellisuuden virrata vapaasti yrittämättä ohjata sitä haluamaasi suuntaan väkipakolla. Yhdistät älysi tällöin kokonaisuuden tarkoituksenmukaisuuteen , vaikket osaisi sitä arvioidakaan, kokonaisuutta. Toiminta on tarkoituksenmukaista, kun olet ikäänkuin ulkoapäin ohjattu, ei toisten ihmisten taholta etkä omista päätelmistäsi, vaan nykyhetkestä itsestään.

Kehuja Unalle sivuistaan!

2010-10-17T22:02:00.000-07:00

Eloon herätettyjä lauseita ja karvaan suloista lokakuun lakastumista Unan korteissa. Vilkaiskaahan sivuilleen. Arvostan hänen visuaalista silmäänsä ja lauseiden lämpöä lokakuun keskellä. Tässä esimerkki, bloginsa tunnusruno, joka jaoin oman sydämeni kanssa.

Näihin vuosiin on mahtunut
niin hirveästi yksinäisyyttä
että ei ole tosikaan
Siksi jopa toisen hengitys
on niin ihmeellistä
että siitä pitää runo kirjoittaa

Una Reinman

Klikkaa nimeä!

KEHITYKSEN HUIPULLA?

2010-10-17T11:03:00.000-07:00

Tieteellisen kehityksen huipun odotetaan jo pian lähestyvän. Etiikka on tullut etikaksi tuhoaseineen sodissa ja satunnaisine seksisuhteineen - kuin toisen kehoa käytetäisiin halutessa vain onanointiin. (Matka menneisyyteen blogillani onkin aiheenani MORAALI )

Vieläkin syömme ja juomme kirkoissa edestämme uhrattua jumalanpojan verta ja lihaa. Se on traditio, jonka Paavali omaksui kreikkalaisilta. Voi meitä pakanakansaa. Uskontojen sekamelskassakin olemme vielä rituaalien ja uskomisen varassa.

Tieteellisesti on "todístettu", että luojaamme ei ole olemassakaan. Kun teleskoopeilla ja hiukkaskiidyttimilla tutkittaessa ei kaiken takaa löydykään aineellista Jumalaako, niin jumalauta ei ole Jumalaa, auta!

AIKAJARRU

2010-10-17T10:00:00.001-07:00

Ylimaallinen hourupäiden hössötystakö?

Mitä tiede ei vielä tiedä eikä tunnista,

on kuin houruinhuoneen asukkaiden

epäiltäviä tunnustuksia kokemuksistaan.

Heitä pidetään vaan typerämpinä kuin kukin itseään.

Sillä kaikki selitykset eivät aina loksahda paikoilleen

Tämä tieteellinen palapeli ei ole koskaan ollut täysin ehyt!

Lapsenkaltaiset ihmiset uskovat

päässeensä lähes tieteen huipulle.

Kuitenkaan edes doppelgängereitä ja poltergeistia

ei osata vieläkään selittää - eikö niitä siis ole?

Todellisuus on monisyisempi

kuin uskomme siihen, mitä on olemassa.

Vastaus ei löydy uskonnollisista kirjoituksista.

Ulottuvuuksia on enemmän kuin 4.

On joku joka luo ajan ja tilan.

Ja jotkut muut sekoittavat

tämän korttipakan.

Totuus vai vapaus

2010-10-14T17:10:00.001-07:00

Mitä tekisit totuudella? Et uskoisi kuitenkaan.

Mitä kaikki on? - ylittää ymmärryksen muovin ja teknologian lapsilta.

Tai tieto ei soveltuisi ällyllensä, he käyttäisivät sitä väärin.

Kun ihmiskunnassa keksitään jotain uutta,

vaikka uusi teoria kuten Einstein,

saattaavat he synnyttää siitä atomipommin.

Siksi vain numeraalinen laskenta johtaa tiedettä.

Vakuuttaako se, ettei muuta olekaan kuin materia.

Vain taiteilijoilla on vapaus, koska heihin ei uskota.

Vain hulluilla on oikeus pitää tietonsa salassa.

Vain lapsilla ja vanhuksilla on kyky,

koska heitä pidetään liian yksinkertaisina.

Älkää ymmärtäkö minua väärin!

2010-10-09T09:06:00.000-07:00

Lainaan Valentinuksen sanoja: " He haluavat hallita toinen toisiaan, ja turhamaisessa kunnian himossaan jokainen kuvittelee olevansa toisten yläpuolella..."

Tajutkaa yksisilmäinen vallanhimo niissä, jotka alistuvat orjamaisesti normeihin sortaakseen muita. He ajattelevat kuten sanon:" Sinun on toimittava ja ajateltava samoin kuin minä, muuten sinä olet vihollinen." Tässä kaikkien uskonsotien juuret pelkistettynä. (Lyhennettynä lainattu Arno Gruennin tuotannosta.)Maailmassa, jossa maailmankuvia on monta ja uskonnot uskon varaisia, riittää omalle kannalleen alistajia.

Lukijani saavat vapaasti vastata omista maailmankuvallisista periaatteistaan. Tämä blogini ei yritä olla totuuden torvi. Uskomisen vapaus ja jokaisen maailmankuvan arvostaminen on koskematon arvo. En halua lyödä päähän lukijoita sen enempää Raamatulla, Koraanilla, Tao te chingillä tai Bhaghavadkitalla!

Pohdin yleisiä ajatelmiani henkisyydestä edellisissä teksteissäni. Kysymyksiäkin oli ollut kommenteissa täällä niin monta. Pohdintani jatkuvat kyllä...

Paras toteutuu näin

2010-09-03T10:34:00.001-07:00

Ihminen arvioi kunkin tilanteen, miten siinä toimia. Arviointi on aina subjektiivinen, kuten ihmisen tapa hahmottaa maailmaa on. Tietynlaiset urautumiset on jokaisella myös aivoissaan. Niihin on vaikea "ohjelmoida" jotain uutta ja objektiivista. Siis saatan kirjoittaa turhaan.

Arvioidessaan tilannetta menneisyytensä ja tietomääränsä valossa ihminen pyrkii toimimaan oikein. Kukaan ei tahallaan töpeksi elämässä. Tästä voisin antaa niin lukuisia esimerkkejä, että jätän niitä kommentteihin. Kaikkeen vajavainen ihminen ei pysty. Täydellistä ei ole yksilöissä. Joskus jälkeenpäin ihminen havaitsee toimintansa vääräksi, mutta kullakin hetkellä hän tekee omat subjektiiviset arvionsa ja käyttäytyy kuten käyttäytyy, parhaan tietonsa ja taitonsarajoissa.

Jokaisella on omat näkökulmansa elämään, pohjimmiltaan subjektiiviset. Osittain tietysti myös he saavat aistiensa kautta myös käypää tietoa todellisuudesta koko ajan. Silti näkökulma liittyy aina omaan elämänkokemukseen ja sen tuomaan osittaiseen tietomäärään. Ihminen on vajavainen, ja siksi olemuksellisesti viaton.

Vihaton suhtautuminen toisiin ihmisiin itselläni perustuu tämän hyväksymiseen. Kaikilla on "hyvät ja huonot" puolensa. He ovat N Y T sellaisia kuin nyt ovat. He eivät sille juuri tällä hetkellä muuta voi; ehkä joskus tapahtuu pientä muutosta, mutta se on heidän oma asiansa.

En pyri muuttamaan ketään siitä, mitä hän tällä hetkellä on enkä jurnuta mielessänikään tästä asiasta. Tietenkin pieniä konfliktin poikasia joskus tulee. Silloin kuuntelen, mitä toinen haluaa sanoa, vaikka en uskoisikaan sitä. Vihaisetkin ihmiset lauhtuvat, jos heidät hyväksyy sellaisinaan.

Aito ihmisten hyväksyminen tulee myös itselle takaisin. Toisessa huomaa helposti myös pitämisen arvoisia asioita, persoonallisen kauniita. Kukaan ei ärsytä, mutta kaikkien kanssa ei tarvitse olla paras kaveri. Tulee ikään kuin puolueeton perusasenne. Vaikken rakasta tunteella kaikkia ihmisiä, olen hyvin pidetty. Ihmiset kääntyvät puoleeni ja hyväksyvät myös minut. Väärinymmärrykset korjataan. Ihmettelin joskus mistä tällainen suosio johtuu sosiaalisessa elämässäni.. Kaiketi siitä, etten yritä muuttaa ketään toisenlaiseksi ollenkaan. Olen läsnä heidän kanssaan, silloin kuin olen.

Blogistaniassa en ole kovin suosittu. Tämä onkin kanava sisäisyyteni avautumiseen. Kaikilla, jotka minusta pitävät arkitodellisuudessani, ei ole kapasiteettia tavoittaa minua sisäisyyteeni saakka. Erilaiset asenteet, käsitykset ja maailmankuvat ovat vastassa - olkoon aivan rauhassa heillä. Täällä on vapaus valita kirjoittamansa - ja lukemansa. Nyt kerroin elämänfilosofiastani, jota on kertynyt aivan käytännön kautta. En kopioi mitään mistaan opista, kirjoista tai lehdistä. Tämän asian halusin tänään jakaa...

Vallankumous

2010-09-03T08:13:00.000-07:00

Tapahtui vallankaato:

hän huomasi muut ja unohti itsensä

Tärkein vallankumous,

vaan kukaan ei kirjoittanut siitä historiaa

opetukseksi tuleville sukupolville

Puhun nyt elämän hyväksymisestä sellaisena kuin se on,

toisten hyväksymisestä sellaisina kuin he ovat ja itsensä hyväksymisestä sellaisenaan. Tämä ei ole luettua, tämä on koettua.

Elämänhalu ja jano olemassaoloon ovat luonnollisia olotiloja. Kuulen kuitenkin paljon jurputusta ja jäkätystä olosuhteita, muita ja itseä kohtaan. Aloittakaamme toisista:

IHMISTEN HYVÄKSYMINEN

Ihmisrakkaus ei ole tunnetila vaan asenne toisia kohtaan. Kaikki me olemme erilaisia. Yksilö on arvokas sinänsä, itseisarvo. Moninaisuuden kirjo on suuri: ei ole hyviä tai kokonaan pahoja, on vain keskeneräisyyttä ja vajavaisuutta kaikilla. Aina ei kemiat sovi: työtavat, keskustelutaidot, reaktiot ovat monenmoisia. Jokainen taapertaa tavallaan. Olen tavannut alkuun ärsyttäviä ihmisiä, joista on tullut hyviä ystäviä. Olen tavannut inhottavia ihmisiä, joista olen oppinut pitämään. On raskasta halata metsän kaikkia puita, mutta silti ne saavat kasvaa siellä rauhassa. Vaan jos toista yrittää muuttaa, hänellä herää vastarinta ja hän kokee tulevansä väärin kohdelluksi. Vänkyrä puu voi olla kaunis, ei sitä kannata vitsalla hakata. Kaatunut puu ei voi ottaa itseään niskasta kiinni ja nousta pystyyn. Pääasia ettemme ole monokulttuurimetsää. Omakaan elämä ei käy tylsäksi, jos ei vaadi toisilta samanlaisuutta - yleensä se tarkoittaa itsensäkaltaisuutta.

ITSENÄÄN RIITTÄVÄ

Kaikesta huolimatta on vaikeaa ihmiselle hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Pitäisi olla jotenkin parempi, että itsetunto nousisi .Itsetunnon perusta on kuitenkin tunto itsestä, ei toisten antama gloria. Aina löytyy parempia ja huonompia urheilijoita, taiteilijoita, uraihmisiä, älykköjä, humoristeja. Ja näin on hyvä. On vain ajan kysymys koska voitat jonkun tai häviät jollekin, enemmin tai myöhemmin. Kukaan ei ole maailman paras. Ihmisessä täydellisyyttä ei ole, ei aidosti. Jätä siis oma persoonallinen sormenjälkesi maailmaan ja toimi tavallasi. Myös ulkoinen kauneus on "katoavaa", minkä tämä kulttuuri unohtaa ihannoidessaan ikuista nuoruutta ja hoikkuutta. Olet pohjimmiltasi itsellesi kaikkein arvokkain olento. Älä prässää, patista tai jankuta itse itsellesi. Tunne hellyyttä ja myötätuntoa edes yhtä pientä olentoa kohtaan tässä isossa ja pahassa maailmassa. Se olet sinä.

REHELLISYYS NYKYHETKELLE

Älä hyväksy maailma sellaisena kuin se on ja koko sen historiaa. Voit toki tehdä voitavasi muutoksen eteen, mutta osasi on olla pisara. Unelmia saa olla, mutta jatkuva negatiivinen ajattelu nykyisistä olosuhteista pilaa tämänhetkisen elämäsi, ja vain se sinulla aina on. Mahdollisuuksiin voi tarttua, jos niitä vastaan tulee. Aina ei tule tai et osaa ottaa tilaisuudesta vaari ajoissa. Nykyhetkeen suhtautumisessa on avain. Tunnista tarpeesi juuri nyt ja juuri tämän päivän tehtävät, niin suoriudut huomisestakin kevyesti. Jos työmäärä on MAHDOTON, uskalla tunnustaa se, myös vaikka pomollesi. Teet sen minkä voit. Enempää et voi. Ei kannata moittia itseään laiskuudesta. Elämä on raskasta. Sopivalla asenteella siihen, itseesi ja ihmisiin jaksat sen aika hyvin. Maapallo ei ole onnela, elämä ei ole taivas! Lähde siitä ja sisäistä tämä. Onni ei ole tulevaisuuden mitan päässä. Jos sitä oli menneisyydessä, se ei toistu ainakaan aivan samanlaisena. Pysähdy ja kokoa itsesi. Huomaat paremmin miellyttävät hetketkin, jopa työssä. Ole aidossa kontaktissa maailmaan, toisiin ja itseesi koko ajan ilman yrittämistä ja pyrkimystä. Paljon sanottua, mutta ihan helppoa. Kannattaa ikään kuin sopeutua eikä aina olla vaatimassa muuta. Positiivinen asenne on sisäistä rauhaa nurkumatta, vaikka tapahtuisi paljon. Kaikki on muuttuvaa kuin meri.

Kaikki on vajavaista

2010-09-03T04:26:00.000-07:00

Osallistun tällä tekstillä aiheeseen suhteellisuusteoria. Kirjoitan tässä uutta suhteellisuusteoriaa:

Ihmisen kokemus on eräänlainen havaintojen kupla. Siihen mahtuu sekä henkilöhistoria että nykyhetken havaitseminen. Havaintomaailmansa kuplaa pitemmälle hän ei havaitse. Vaikka hän ottaisi tiedekirjan tai kaukoputken, teleskoopinkin, hän vain yhdistelee tietojaan ajatuksissaan. Muistiinkin mahtuu vain osa tiedoista, jotka ovat hänen havaintomaailmansa kuplaan tulleet. Näin on sillä tasolla, jolla elin.

Se, joka tietää, ei voi kertoa havainnoistaan. Hän voi kertoa ehkä havaintojen luonteesta. Se joka ei tiedä, nojautuu kaikessa havaintomaailmansa kuplaan vain. Siihen mahtuu sattumanvaraisesti hankitut kirjat, Tv-ohjelmien valitseminen, toisten tapaaminen, jotka ovat tulleet tovereiksi tai jopa aviopuolisoiksi. Kaikkea olevaista hän ei elämänsä aikana ehdi todeta eikä nähdä.

Keskivertoihmiset tasapäistävät tiedon - oli se kuinka filosofista tahansa. He tappelevat siitä, onko ollenkaan olemassa sellaista, jonka joku toinen on havainnut, muttei juuri he. Uskominen johonkin käsitykseensä tuntuu oikeassa ololta. Oma kuppikunta vahvistaa uskomuksia.

Ihmiskunnan käsityskyvyn taso muistuttaa Caussin käyrää. Kunkin käsityskyvyllä on rajansa. Poikkeavuutta siitä ilmenee käyrän ääripäissä. Ihminen itsessään ei edes tiedä mikä on. Hän on ikuinen valo-olento toisesta ulottuvuudesta. Ette tätä tietenkään usko heti, pyydätte todisteita. Niitä on vaikea antaa, kunnei tiedemiehetkään tavoita valoanne... saati luojaanne.

Lähdön hetket

2010-09-03T03:04:00.000-07:00

Kävelen itseni ohi,

kävelen luota ja kohti

Valo heijastuu hameeni läpi

Irtoan kadusta ja

kosketan sinua takaapäin

Et tunne sitä enää

Et tiennyt

hartioillani painavasta viitasta,

kuoleman kosketuksesta

Olen kantanut sitä luotani pois

perhosen hengitys rinnassani,

hopealila ylläni enää vain

Aika jättää taakseen olemukseni,

lähden palaamatta

Elämänohut aika hupenee

Kanssakulkijani ja vartijani AIKA

Alan värjäytyä läpinäkyväksi

Totuuden sini takanani

Hopealila ympärilläni

Tämä on lähtöni hetki

Maailma on peili

2010-08-16T07:29:00.000-07:00

Itseään ei voi sisäisesti kääntyä katsomaan kuten ruumiinsa kuvaa peilistä.

Katson, miten olen sisustanut, onko se mieluista.

Tunnustelen harrastuksiani, ovatko ne minun mieleisiäni.

Miten pukeudun voi kertoa enemmän kuin ruumiinkuvani.

Näin löydän itsestäni kuvauksen ulkopuolisestani maailmasta.

Kaikki kertoo minusta: ammatinvalintani, ihmissuhdevalintani,

ostosvalintani, jopa se mitä katson TV.stä.

Omaan maailmankuplaani mahtuu vain murto-osa kokonaisuudesta.

Se kertoo maustani, arvioinneistani, kokemuksistani.

Se ei ole kaikki mitä on.

Olemme yksilöitä.

Maailma on peili, jossa voit viihtyä kuten vain itsesi kanssa.

Miten hahmotamme maailman ympärillämme

2010-06-21T09:35:00.000-07:00

Yleiskäsitteet ovat meillä jo syntyessämme, vaikkemme osaisi kieltä. Muutoin emme osaisi jäsentää mitään aistihavaintojamme. Platon erotti ideat kielestä. Voisimme puhua myös yleiskäsitteistä, jotka liittyvät ihmisyyteen. Ideamaailma auuttaa meitä kuin se olisi alkuperäinen syntymäpaikkamme.

Uskonto sanana pitää jo sisällään sanan USKO. Se voi tarkoittaa sekä totuutena pitämistä että uskonvaraista maailmankuvaa. Tiede taas tulee tietää -sanasta, samoin kuin esim. tietäjä.

Ihmettelen tieteen megalomaniaa: ajatellaan, että luonto olisi evoluution kautta tuottanut Homo Sapiensin, joka pystyy tutkimalla oivaltamaan kaikki luonnon lainalaisuudet koko universumissa. Tiede sokeutuu matematiikkansa edessä omaan logiikkaansa. Ateismia pidän vain yhtenä monista maailmankuvallisista vaihtoehdoista.

Ihmettelen myös sitä miten Jumala ikään kuin alkaa olemaan olemassa, jos ihminen itse näin päättelee ja uskoo. Jos uskosta luovutaan, ajatellaan Jumalan ikään kuin lakkaavan olemasta. Uskomistavat ovat moninaiset eri puolilla maapalloa. Monenko ihmisen ajatellaan olevan väärässä tai oikeassa, jos lasketaan miljardeissa ja puolustetaan muita vastaan taistellen vain omaa kirkko- tai kuppi omaa kuppikuntaa?

Sikanautaa vai antilooppeja, pakkolaki.

2010-06-18T04:21:00.000-07:00

Maapallolla evoluutio perustuu toisten syömiseen, kasvien ja eläinten. Ravintoketjuissa kaikki vain syövät toisiaan, pedot metsästävät ja muut laiduntavat. Ihminen syö sikanautaa ja hyttynen ihmisen verta. Voisiko ekosysteemi toimia toisilla periaatteilla?

Kuvitellaanpa aivan toisenlainen planeetta jossain vaikkapa toisessa galaksissa. Olentoja on, mutta he eivät syö. Makuaisti saattaa puuttua. Ilmakehässä on bioenergiaa runsaasti ja he hengittävät sitä huokosillaan. Näin he saavat riittävän pysyvän energian kasvuun ja liikkumiseen. Heidän kudoksensa eivät välttämättä ole ollenkaan luita ja lihaksia vaan he kasvavat kuin kasvit. Koko planeetalla ei ole petoja eivätkä he tiedä pelosta tai väkivallasta mitään. Älyä voi olla, muttei seksiäkään tarvita. He lisääntyvät jakautumalla ja ovat mahdollisesti sukupuolettomia.

Kuvailinko enkelimaailmaa? Oman ajattelukykyni rajallisuutta vaan. Vaikeaa kuvitella toisenlaisia ekosysteemejä, mutta hienolta tuntuu pohdiskella maailmaa ilman petojen pelkoa, raatelua ja nielemistä. Ei kai koko maailmankaikkeus voi täynnä olla pelkästään syömisen periaatetta. Vai olenko vain idealisti?

Osallistun tällä tekstillä Pakinaperjantain aiheeseen NAUTA.

Ilmiasumme

2010-06-13T04:32:00.000-07:00

Koko elämämme samaistumme ruumiiseemme:

"Minä olen = ruumis".
Entä jos ruumis on vain "elukka", elävä organismi, jossa ja josta olemme tietoisia, emme varsinaisesta itsestämme.

Mikä ihminen sitten on?

Kutsun häntä tajunnaksi. En tietoisuudeksi, sillä se katkeaa unen ajaksi ja unennäön aikana se esitietoinen, tajunta. Aivojen cortexin ollessa tietyllä aallonpituudella (aivosähkökäyrässä), tajunta herää valvetilaan, tietoiseksi. Ihminen on silloin hereillä - enemmän tai vähemmän ...

Kuoleman jälkeen voi seurata myös syvä tiedottomuus tajunnalle, kun ruumis ei enää ylläpidä sen tietoista itsensä havaitsemista valvetilassa. Ruumishan on elävä organismi, aivojohteinen. Se huolehtii aineenvaihdunnasta, liikkumiskyvystä, ilmoittaa nälästä ja virtsaamistarpeesta ym. omia aikojaan toimien. Näistähän meidän ei kuulu olla koko ajan tietoisia. Emme ole yhtä kuin aivomme. Emme ajattele niin kuin keho toimii: nyt lähetän verenkirrosta vatsalaukussa pilkkomiani proteiineja solujeni tumiin; verensokeri on vähissä, joten laitan mahan nyt kurnimaan, että tietoisuus tajuaa syödä lisää; rentoutan peräsuolen lihakset, kun haluan ulkoistaa kuona-aineet. Olisipa vaivalloista "ajatella" ruumiintoimintoja.

Fyysinen ruumis ei toki ole personifioitavissa. Se on sekä eläimellisen evoluution tulos ja kasvimainen aineenvaihdunnallisissa toiminnoissaan eikä todennäköisesti ajattele mitään. Onko olemassaolosi siis vain aivojesi cortexin tuottama päivittäinen illuusio? Tietoisuutta pidetään evoluutioteoriassa meterian korkeimpana asteena, mutta siinä tapauksessa materia - elävä ruumis - ei pysty ylläpitämään tietoisuutta ympärivuorokautisesti.

Mikä siis olen tai olet? Ruumiin tuote, aivotoiminnan luomus, jonka olemassaolo on luettavissa mm. aivosähkökäyristä?

Vai sielu, joka alkaa elämänsä ja olemassaolonsa kohdussa tai syntymässä. Nopeasti sielu silloin oppii kielen ja muut taidot. Jos se elää maanpäällä ikuisuuteen verrattuna hetken, niin se voi päätyä loppulliseen olemassaoloonsa taivaaseen tai helvettiin. Ikäänkuin luoja loisi meitä koko ajan lisää tällaista ikuisuutta varten?

Olemmeko kuitenkin vain tajunta, jolla on mahdollisuus kallistua kaikenlaisiin uskomuksiin. Emme tiedä alkuperäämme tai sen lähdettä. Olemme välillä vain luottavaisesti nukkumassa, joskus jopa tiedottomina, aikapaljon tietoisinakin.

Olisi myös mahdollista, että tämä ruumiiseensa samaistuva ja ymmärryksen omaava tajunta on ollut olemassa jo ennen ja jälkeen fyysisen elämän. Pitääkö aina ajatella, että voi olla vain materiaa. Jos Jumala ei sitä ole, onko sitten sielummekaan. Olemmeko ei-materiaalisia siis tajuntoja, jotka vain pyyhkiytyvät yleensä tyhjäksi muistoista syntymässä - ehkä voidakseen sopeutua olemaan vauva. Nopea lapsuuden alkukehitys selittyisi tällä. Tajunnan kehityskaari voi olla miljardejakin vuosia. Ei-materiaalista ei rajoita avaruuskaan.

Ufojen pitkä yö

2010-06-12T09:03:00.000-07:00

Kuun pimeällä puolella muovipuut kentällä

Laidalla steriilien asuntojen rivit

Silmuissa sytytysneste luo valolehdet tauottomana yönä

Hedelmäpallot puissa täynnä astronauttien murkinaa

Alukset soivat ultrakevyttä musiikkia lentäessään

Alumiinilähde pirskottaa pisaroita neonvaloon

Muovikuori peittää asutuksen meteoriiteilta

Tukiasema Telluksella kävijöille...

Tällä tekstillä osallistun Runotorstain haasteeseen.

Valonvalta

2010-06-04T01:53:00.001-07:00

Vajoamme johonkin kultaiseen

Kunnes päivät keräävät meitä

Me unohdamme ne

Oma pää lähinnä suuta ja haluja

Unohdamme nekin

Vajoamme johonkin kultaiseen

Runo kuvastaa perimmäistä olemustamme

yhteydessä universaaliin luojaan.

Uusi blogi on myös syntynyt

MATKA MENNEISYYTEEN. Vierailehan!

Perhonen kertoo enemmän

miten tuon yllä olevan koen.

MIELI

2010-05-31T03:35:00.000-07:00

Ego on jokaisella.

Ego ei ole pohjimmiltaan ihmisolento itse.

Ego on mielen pulputus, aivojen harmaa hälinä, ajattelun virta ja lähes loppumaton egoismi.

Egoa voidaan kutsua suomenkielellä mieleksi - ei tajunnaksi, ei tietoisuudeksi.

Egosta puhutaan nykyään paljon.

Ego on arjen tapaolento.

Ego on lähes eläimellistä alkuperää. Ego on vastahankainen elämälle ja kuitenkin elämän ahmija.

- Mieli joka kaipaa virikkeitä, mutta kuitenkin on helposti arvosteleva muita kohtaan.

Ego ei ole myötätuntoinen, hyväksyvä, avulias.

Joten se egosta.

Elämä - ystävä vai vihollinen

2010-05-15T03:53:00.000-07:00

Elämä karkaa luota toiveiden ja halujen myötä. Kokemukset kovenevat, kun on oikein sairas. Elämä iskee kivuilla ja kärsimyksillä. Elämä antaa unelmille siivet, jotka eivät kannattele todellisuuden kouran puristaessa. Kuten kevätkukat lakastuvat nopeasti, taudin helle paahtaa päälle ja olemassaolo on epäantoisaa. Hyviäkin hetkiä on, mutta ne ovat kuin pintasilaus kuoleman alttarilla, jolla lepäämme silloinkin, kun katselemme vehreytyviä puita ja mielessämme risteilee asioita tulevaa kesää odotellen. Ennemmin tai myöhemmin kaikkiin meihin iskee vanhenemisen raihnaus. Torjuttu ja pelätty asia. Useampi tauti päällekkäin oireilemassa saa minutkin näin synkkiin aatoksiin.

Elämä tule lähelleni ja pue ylleni arjen harmauden sijasta totuuden viitta. Olemassaolostani enää kiitänkö ja iloitsenko - olenko onnellinen edes syntymästäni. Masennuksen poluilla en enää kulje. Miksi vielä raskauttaisin kivulloista ruumistani mielen harmistuksilla. Menneisyydessä nään vain kadonneen mahtavan tulevaisuuteni - sen odotuksen, sen pohjustuksen, vaan ruumiilleni en mitään mahda. Veritulppa iski kuin salama aikoinaan ja alkoi polttaa terveyden perusmaata, liikunnallisuutta. Nyt olen estynyt juoksemaan vaikka haluaisin kirmata niityillä, kumartuminenkin on vaivalloista vaikka haluaisin vaellella metsissä sinivuokkojen keskellä. Tämä rajallisuus on jokaisen vanhenevan kohtalo aikanaan. Elämä onkin luopumista, eikä yhä rikastuvampaa runsauden tilaa.

Ystäväni, olemassaoloni, kovinpa olet ankara toveri. Kuljet kanssani kuin jumalan poika vaan mielesi täyttää julmuus. Otat pois unelmatkin ja toiveille et anna mitään. Sinä hallitsematon kohtalo, ei kannata anella armoa: "Ole minulle hellempi!" Sinä kuljetat minua kohti vääjäämätöntä, etkä edes kerro koska sen hetki on tuleva. Kanssakulkijani elämä, et sinä ole hyvin kohdellut. Haukkaapa pala "leivosta" mutta enempää et saa! Se on sinun puhetyylisi kaikille.

Osallistun Pakinaperjantain aiheeseen tällä tekstillä.

AJATTELUN ARVOITUS

2010-05-10T09:12:00.000-07:00

Meditaation avulla yritetään päästä eroon ajattelun jatkuvasta pulputuksesta. Olen huomannut EGOn nostavan päätään, jos ajatus virtailee paljonkin. Samat kelat pyörivät ajatuksissa. Mielen täyttää usein huoli, murhe ja pelko, vaikkei kovin tunteenomaisina. Itsen ja arkisten askareiden ympärillä pyörivä ajattelun jatkuva kelaus estää varsinaisen mietiskelyn.

Oletetaan, että ajattelunvirtaa ei ole sorisemassa, kuten olen pitkiäkin aikoja kokenut, en vain meditaatiossa. Silloin voi huomata, että ajattelu on kerroksellista. Kun kela on poissa päältä, jäljelle jää oivallus, intuitio, inspiraatio. Kun nämäkin vaikenevat, mieli ei ole typö tyhjä arjessa. Silti voi hoitaa arkiset askareensa ja olla läsnä hetkessä. Jää vielä ymmärrys ja aistihavaintojen käsityskyky. Ne ovat siis erilliset jatkuvasta itsekseen ajattelusta, joka on kielellistä. Kokeilkaa hetki meditoida ja huomaatte heti, miten paljon päässänne kelaa ja kuinka itsepäisesti.

Mielenkiintoinen on joidenkin näkemys, että ajattelu tulee ihmiseen ulkoapäin. Sitä ei pidetä silti toisten ajatustenlukuna, vaan arkinen jatkuva "pölinä" itsekseen on ainakin Rudolf Steinerin mukaan lähtöisin jostakin, joka ei ole ihminen itse. Jätän tämän arvoitukseksi. Kerroksellisuutta voi jokainen havainnoida itsestään, mutta tämä katsantokanta ajatteluun on jotain, mitä en voi todentaa.

Vähättely

2010-04-08T11:01:00.000-07:00

Ihmisillä on helposti taipumus vähätellä toisiaan, jos itse ei ole kokenut samaa. Niin usein kuulee sanottavan toisesta: Se on höynähtänyt, tuo on huuhaata, ajattelisi nyt edes vähän. Tämä ei johda oman ymmärryksen laajenemiseen. Se on toisen pitämistä itseään tyhmempänä.

Pitäityminen omissa käsityksissään - opituista tai omaksutuista tai päätellyistä - ovat ne rajat, joissa ihminen mielellään liikkuu. Uteliaisuutta voi olla, mutta outoa kohdatessaan se katoaa. Ilmenee vain torjuntaa.

Tämä on yleisinhimillistä. Ajatteluradat kaavoittuvat. Toki itseenikin pätee, aina inhimillisessä ymmärryksessä on rajansa.

Rajat voivat olla ymmärryksen asteita. Yhdessä jaettu kysymys voi avata niitä, paremmin kuin valmis vastaus.

Gnostilainen tulkinta

2010-04-01T11:04:00.000-07:00

Olen kivulla kirkastettu,

mutta sanojani pidetään hulluutena

Astukaa taivaaseen, sielujen stigmat!

Elämän kolhuissa olette kohta Kristuksia kaikki

Mystillinen kokemus odottaa tuloaan, kiusatut

Kantajani on kaukainen kuin meren aava

Suojelijani on aina apunani

Sijaiskärsimyksen kunniattoman kruunu

Olen kuin kallion musertama rubiini

Sen kovuudessa vuotaa viimeinenkin veripisara

Olen ylös nostettu kuoleman vuoteelta

Montako vapahdin?

Olet Kristus-itsesi kanssa sovussa

Astukaa taivaaseen kanssani, kaikilla sielujen stigmat

Osallistuin tällä Runotorstain aiheeseen "kärsimys".

Henkisyyden luonne

2010-03-28T03:50:00.001-07:00

Sasha kyseli mielenkiintoisia kysymyksiä henkisyydestä astro-palstalla ja ajattelin vastata myös itse.

[i]Kuvailkaa mulle, mitä se henkisyys on? [/i]
Mitä se kullekin on. Yksilöllisiä eroja, mutta kaiketi jokaisessa on henkinen puoli, ateismissakin.

[i]Käytännön elämässä?[/i]
Käytännön elämä voi olla henkisesti kuluttavaa tai antoisaa. Toivoisin että luette myös tekstini TOIVO Kosmiskynästä. Niin vastaan tähän kysymykseen.

[i]Kuka on henkinen ja kuka ei ja mikä sen henkisyyden määrän määrittää?[/i]
Jokainen itse, mutta ne voivat olla suuria luuloja sen suhteen, että olisi oikeammassa itse henkisissä asioissa kuin muut.

[i]Miksi jotkin ihmiset hakevat ihmisen ulkopuolista voimaa~energiaa (siis jumalaa, universaalista
rakkautta, enkeleitä, henkiolentoja, kundaliinia jne) tuekseen suoraan tai epäsuorasti?[/i]
Ihminen on avuton elämässään ilman mitään itseään suurempaa. Pieniä "muurahaisia" järjestelmän keossa". Onkonuo todellisia? Ilmiöitä on, selityksiin en puutu. Se riippuu jokaisen omasta maailmankuvasta. Kokemukset sinänsä ovat aitoja. En usko niitä muiden typeryydeksi, sellainen on vain itsetehostusta.

[i]Kykenemättömyydestä kohdata itsensä sellaisena kuin on -inhimillisenä
ja ottaa se voimavarakseen, -luovuudekseen?[/i]

Jälleen kerran sanon miten yksilöllisyys meissä on ainutlaatuisen arvokasta. Kykenevyyttä tuohon lienee kaikilla, mutta oma itseluottamus voi olla liian vähäinen tai liian koskea.

[i]Kykenemättömyydestä ottaa vastuu itsestään ja elämästään,
joten tarvitsee korkeampaa voimaa henkiseksi tuekseen, että selviää omasta elämästään?[/i]

Monet ihmiset ottavat vastuuta syyllisyyden tuntein, mutta myös syyttämällä toisia. Itse en syytä ketään kykenemättömyydestä tai vajavaisuudesta ihmisenä. Se olisi vain sallittava toisillekin.

[i]Saada kohde jumalasta, korkeammasta voimasta mitä syyttää,
jos ja kun asiat menee elämässä niin kuin oli itse suunnitellut?
Tai vastaavasti saada tekosyy, kenen niskoille syyt laittaa, kun pettää
jonkin lupauksensa toiselle ihmiselle -> korkeammat voimat päättivät nyt näin, sorry?[/i]

Ihmisillä on joskus pikemminkin omnipotenssiharhoja omasta kyvystään ohjata elämäänsä täysin tässä suuressa maailmassa.

[i]Miksi henkisyydellä oikeutetaan mahtavasti omat virheensä, vikansa ja pahantahtoisuus
-henkinen ihminenhän ei kärsi enään vioistaan, koska henkisenä ihminen
perustelee pahantahtoisuutensa rakkaudella, hyväksynnällä ja kunnioituksella,
joten hän ei tarvitse tuntea enään inhimillistä huonoa omaatuntoa pahuudestaan
-sehän tekisi henkisestä ihmisestä surullisen inhimillisen, siis viallisen,
eikä täydellisen?[/i]

Sallittakoon inhimillinen heikkous ihmiselle. Poikani joskus arveli, että kun kaikki ihmiset ovat yksilöjä, ovatko he yhdessä ihmiskuntana täydellisyys. No, sotia on ja ilmiriitoja ihmisten välillä. Oikeassaolon itsetehostus ja erilaisuuden sallimattomuus ihmiskunnan näissäkehitysvaiheissa onkin suuri ongelma. Jos kaikki ajattelisivat kuten poikani, olisi myös sallivuutta toisten yksilöllisyydelle, mutta kaikki eivät koskaan ajattele erilailla. Jo ymmärryskykky on ihmisillä niin monella asteella.

[i]Miksi henkinen empatian ja sympatian tunteet saavat peräänsä ehdon "JOS/MIKÄLI SINÄ..",
joka sisältää vaatimuksen muutokseen henkisen ihmisen mieltä miellyttäväksi?[/i]

Tämä sama näkyy jo kysyjän esittämissä kysymyksissä. Olet asenteellinen muita kohtaan. Se ei ole henkistä vapautta todella. Anteeksi, arvostelua tämä ei ollut, toteamista vain.

[i]Onko henkisyydessä kyse -kuitenkin- vain yhdenlaisesta mielen vankilasta,
jolla perustellaan oma narsismi ja halu dominoida muita ihmisiä?[/i]

Kyllä.

[i]Henkisen ihmisen painajainen on ihminen, joka on onnellinen ja tasapainoinen inhimillisyydessään,
siis niissä sairauksissaan, vaikeuksissaan, luonteen vioissaan, typeryyksissään ja niin,
eikä tarvitse siihen onnellisuuteen ja tasapainoon jumalaa, korkeampaa
tai muuta universaalista voimaa oman [b]itsensä ulkopuolelta.[/b][/i]

Sillä, että materiaalisin tutkimuslaittein tai vain johonkin kirjaan uskomisella emme voi todistaa Jumalaa olemassa olevaksi, mutta emme myöskään olevaksi. Kuitenkin kaikissa kielissä meillä se on käsitteenä...Jumala saattaa olla läsnä ihmisten mielissä kaiken aikaa pitämättä suurta meteliä siitä. Tähän asiaan palaan vielä myöhemmin.

[i]
Tälläinen tälläinen suht' tasapainoinen ja onnellinen henkilö ilman jumalaa
on uhka koko henkisyyden idealle, jota vastaan voidaan hyökätä hengellisin "asein"
-olkoonkin sitten raamatun tai koraanin sanaa, new agea, universaalia voimaa,
korkeamman kanavointia, enkeleitä, henkiolentoja, kundaliinia, energiahoitoja jne.[/i]

Ei niitä yhden ihmisen käsitykset henkisyydestään muuta yhtään miksikään. Megalomaniaa. Hyvin yleistä. Jumalakaan ei lakkaa olemasta ateismilla eikä herää olemassaoloon uskoon kääntymällä. Tuollainen tausta taho joko on tai ei ihmiskunnasta kokonaan riippumattakin. Käsityskykyämme auttavaan kielen käsitteeseen Jumaluus liittyy yksi ikuinen, ääretön ja kaikkialla läsnäoleva taho. Hän ei varmasti hetkahdakkaan tästä mietinnästämme. Olemme niin pieniä hänen rinnallaan. Projisoimme omaa isä- tai omakuvaa jumalaan. Turhaa!

[i]Pääasia on, että ko. "syntinen" ihminen muuttuu henkisen ihmisen mieltä miellyttäväksi
ja [i]alistuu[/i] sille hengellisyydelle.
Ja kysehän on dominoimisesta ja sitomisesta ihminen vallan alle
-tosin ei raipoilla ja piiskoilla, vaan pelolla ja uhkakuvilla, joita ihminen saa,
JOS hän ei anna itseään henkisyyden alle ja niitä tehostetaan lyömällä sillä henkisyydellä,
painostamalla, jankkaamalla ja arvostelemalla koko ajan jyrkemmin ja kovasanaisemmin kohdetta.[/i]

Näin usein tapahtuu. Käännyttämistä pakolla. Historiamme on täynnä sitä, vaikka maapallolla on niin monta uskontokuntaa, jotka KAIKKI julistavat erilaisuudessa : Juuri me tiedämme totuuden. Käännyttämään onnistuminen ja jäsenien saanti vakuuttaa itseä tästä. Omnipotenssiharhaa yksilökkisestä maailman käsityksestään. Tätäkin harhan tarvetta tulen käsittelemään vielä' myöhemmin laajemmin. Nyt totesin ja vastasin vain näin!

Sasha, arvostin sitä, että kyselit tärkeitä asioita. Olet varmaan kannaltasi miettinyt näitä paljon. En vastannut tyhjentävästi, mutten koekaan olevani itsekään mikään täydellisyys. Tässä pohdittavaa muillekin lukijoilleni. Vastatkaahan tekin!

Kirjan kansien välissä

2010-03-26T11:46:00.000-07:00

Mies sai romaanin luettua, sulki kannet ja oli iloinen sen onnellisesta lopusta. Koska hän oli lukenut kirjan kokonaan nukkumatta, niin hän sen lopetettuaan päätti käydä ostamassa pullollisen punaviiniä rauhoittuakseen illalla uneen. Kohta mies olikin kaupassa, osti viinin ja meni viereiseenkin putiikkiin ostamaan kynttilöitä kruunatakseen rauhaisan koti-illlan itselleen. Kynttilöitä olikin monen värisiä. Vieressään oli nainen valitsemassa paria sopivaa kynttilänjalkaa, muttei osannut päättää mitkä ottaisi. Myöskään mies ei halunnut ainakaan sinisiä tuikkuja pöydälleen. Molemmat valittelivat ja katsahtivat toisiinsa:

- Nämä sopivat yhteen: vaaleanpunaiset kynttilät viininpunaisiin jalkoihin, sanoi mies kuin tuntien hyvinkin vieressään ostoksia tekevän vieraan naisen. Nainen punastui ja vastaili luontevasti puhelevalle vieraalle miehelle. Silti vetovoima heidän välillään tuntui niin suurelta, että siinä keskusteltuaan he lopulta he päättivät viettää kynttiläillan punaviinin kanssa naisen luona, aivan samassa talossa, jossa kaupat olivat. Mies katsoi taloa, miten sekin oli tutun näköinen aivan kuin hän olisi käynyt siellä aikaisemminkin.

Kun illalla nainen jo pesi meikkejään pois, nuo luonnonkauniit kasvonsa paljastuivat ja ne olivat miehestä entisestäänkin tutumman näköiset. Mies tajusi silloin, miten hän oli varmaankin samaistunut lukemansa kirjan päähenkilöön niin mielikuvituksessaan, että oli kuin katsellut lukiessaan sen innostavan kirjan tapahtumia. Loppuhan oli ollut onnellinen ja niin se jatkui, vaikka mies olikin jo sulkenut kannet.

- Miten sinä niin luontevasti aloit minulle jutella siellä lahjatavarakaupassa? Aivan kuin olisimme tunteneet, kysyi nainen käydessään vuoteelle miehen kainaloon.

- Niin me tunnemmekin jo toisemme hyvin, vastasi mies ja otti ventovieraan naisen kuumaan syleilyynsä. Eikä kirja saanutkaan loppua lainkaan!

Tarinani Pakinaperjantain aiheeseen Kirjan kannet kii.

Viisasteluita

2010-03-22T09:26:00.000-07:00

Omia filosofointejani roomalaisten viisauksien sijaan. Koitin - oikusta - tehdä samantyylisiä viisasteluita.

Elämä antaa kaiken välttämättömän, jos tyydyt vain vähään.

Jos tehdyn saisi tekemättömäksi, se olisi jo tapahtunut.

Paremman ajan odotus saa palkan.

Tarkastele paheksujaa, ei hänkään ole paheeton!

Rikas ei ole onnellinen laskiessaan rahojaan. Hänellä on paljon enemmän menetettävää kuin köyhällä.

Huomaa perhonen. Vain hetki antaa ja niin lyhyt se on.

Kun kova kohtalo kolkuttaa ovella, älä ainakaan pelkää sitä etukäteen tai sure jälkikäteen, sillä niin lisäät vain kärsimyksiäsi.

Kohtalo solmii elämänlankoja. Kun olet solmun kohdalla, olet! Kun lanka on vapaa, et voi valita.

Yritin vain pysyä samankaltaisessa ajattomassa tyylissä. En varmastikaan sanonut mitään uutta itse. Oli kiva katsoa, mitä itseltä irtoaa, mutta joku on voinut sanoa jo nämä paremminkin.

Elämän periaatteita 2

2010-03-12T03:52:00.000-08:00

Lisää roomalaista elämänviisautta:

Vastoinkäymisissä muista maltti äläkä lannistu.

Myötätuulella taas teet viisaasti,

jos reivaat purjeita.

Horatius

Varmaa on vain se, ettei mikään ole varmaa.

Plinius vanhempi

Ihminen voi vain toivoa.

Se mikä tapahtuu on jumalten käsissä.

Plautus

Rahasta:

Nopeasti katoaa se, mikä hitaasti hankittiin.

Cato vanhempi

Läheisille anna arvostelu kahden kesken,

kiitokset julkisesti.

Ausonius

Kohtalo antaa monille liikaa,

ei kylliksi kenellekään.

Martialis

Elämän periaatteita 1

2010-03-06T11:28:00.000-08:00

Löysin kirjallisen vanhoja roomalaisia viisauksia. Laitan tähän niistä osuvasti sanottuja, mutta ei mielestäni liikaa toistettuja. Nämä voivat olla itsestäänselviä, mutta niin osuvia elämän periaatteita.

- Toiveillamme ei ole minkäänlaista loppua, siksi me onnettomat emme ikinä saavuta niitä: onnea tavoitellessamme emme ehdi elää ollenkaan.

Manilus

- Antaessasi apua tarvitsevalle, ovat kaikki sinulle kiitollisuuden velassa.

Publilius Syrus

- Älä koskaan soimaa toisten sanomisia tai tekemisiä, ettet annan kenellekään syytä pilkata omia kömmähdyksiäsi.

Cato vanhempi

- Kaiken aika kasvattaa,

kaiken aika ottaa pois,

tukala on toimia.

Nemesianus

- Katso ensin mitä saatat menettää.

Publilius Syrus

Elämänilo lienee vähäistä näissä lakonisissa lauseissa, mutta niinhän se usein on. Järkevää ei ole odottaa elämältä liikoja. Toivottavasti en pilannut näillä päiväänne.

Havahtuminen

2010-03-02T10:56:00.000-08:00

Maailmassa ei sanota mitään uutta. On vain vanhojen teemojen toisin lausumista. Digitaalikellon kasvatit eivät ehdi kuin toistaa. Koska olette koskettaneet jotakuta sisäisesti? Vain itseään voi muuttaa, ei toista.

Sanokaamme joskus jotain uutta samoissa vanhoissa tilanteissa. Kaiku helposti toistaa mielen käytävillä, joiden ovia ei koskaan avattu. Tyhjyys lienee se, joka päässä särkee. Monien silmäluomet ummistuvat asioilta, joita ne eivät välittäneet koskaan katsoakaan. Olisipa joskus joku tehnyt jotain toisin samoissa vanhoissa raameissaan. Vain niin maailma muuttuu.

Tutkailu

2010-01-30T04:24:00.000-08:00

Niin elämä havahtuu itseensä,

että tapahtumat lakkaisivat virtaamasta meissä

ja tutkiskelisimme olevuutta ulkopuolelta kaiken,

kun näin itse havahtuu elämäänsä.

Katso syvemmälle minuun

2010-01-23T11:14:00.000-08:00

Mietelmäruno:

Vaellatko kanssani hetken elämän läpi?

Katsoisitko syvälle silmiini; kuka sieltä kurkistaa?

Ensin on kyyneltenkostea ruumiinmuoto, itse valitsematon.

Sitten ajatusteni turha juoksu, sieluun tarttumaton.

Liikahdan mielessäni sinua kohti;

Jospa syvemmältä näkyisin, väistyn edestäni:

Olematon olemisen tunne ja valo loistaa

takaa niiden kokemusten pitkän kirjon,

jota persoonaksi kutsutaan.

Hauras on katseen kosketus silmien peiliin.

Odotat näkeväsi naisen, nimeltä kutsumasi!

Katso ympärilleni, katso valintojani,

mieltymyksiäni. Miksi pidän punaisesta?

Kuuntele kysymyksiäni, kuka oikein tahtoo tietää?

Oman onnemme nojassa kuljemme

liitettyjen käsien lehtoon.

Vuode on myös toisen tutkimista varten,

ei vain itsensä huumaamista kehojen kisailuun.

En ole ajatus, ruumis tai tunne.

Ne totean kokevani, mutten itseänikään löydä,

ellei joku toinen ole myös minua etsimässä...

Telluksella tallustella

2010-01-15T14:13:00.000-08:00

Runo:

Seison aidan vieressä, sen sisäpuolella

Meitä on täällä monta

Katson sisään pimeään, katson ulos pimeään

En pysty näkemään siellä mitään

Vain tähti vilkahtaa ajoittain

Täällä kuitenkin tyhjempää

Joutsenlammella lennellä.

2010-01-13T02:21:00.000-08:00

Surkeita tuntemuksiani kuvana. Maailmani rakoilee.

Maapallon teologioiden toteutuminen

2010-01-12T09:16:00.000-08:00

Runo:

BRAHMAN, täydellisesti määrittelemätön

Tao, kaikkeudellinen tausta

Jahve, kansansa valikoiva

Siva, lopullinen vapauttaja

Allah, polvistuminen vakuuttaa

Ihminen, puolijumala lapsenkengissä

Saatana, yksisilmäinen näkökulma

Itse, näkymätön tuli

Metamorfoosi, ihmisestä yksilöksi

Mystiikka, yhteys läsnäolevaan

Puhtaus, sielun viaton tietämättömyys

Arviointi, vertaiset vailla vertaa

Katulapseus, keholla eristetty yksinäisyys

Taivas, revanssihenkisyys elämän koettelemuksista

KAIKKI, on vain 1

Runoni on vajavainen kuten runot ovat. Maailmassa ei mikään voi olla Täydellistä. Miksiköhän maailma sana tulee vain sanoista Maa ja Ilma. Maailmankuva mahtunee siihen väliin. Olen dualisti.

Mitä aika on? Koemme sen "janana", onko se jatkumo?

2010-01-04T11:33:00.000-08:00

Lienee parasta palata runolliseen muotoon, etteivät lukijat hämmentyisi kirjoituksistani. Arvoituksessa arvuutellaan arvoituksia ja pohdiskellaan - yhdessä lukijoiden kanssa. Kirjoittakaa vain, mitä kussakin tekstini herättää. En väitä mitään, en luo uutta uskontoa, tiedettä en perinpohjaisesti tunne. Lupasin kirjoittaa myös ajan ulottuvuuksista. En usko, että ruumis selviäisi hengissä aikamatkasta, vaikka se nykytieteellisesti on periaatteessa mahdollinen. Näin olen lukenut. Tämä vastauksena myös kommenteihin, jotka tulivat edelliseen kirjoitukseeni. Siis runollisesti sanottuna Ajasta:

Huominen toistaa eilisten virtaa ...

Näennäisyys virtaa, ei aika

Sekuntti on aina sama, vain toistuva

Maailmamme luodaan tänään jälleen ja tauotta huomiseen,

jota elämme hetki hetkeltä enemmän

Alun luonne on olla lopun seuraus

Prosessi on keskeytymätön, ehjä ja yksi

Tämän paremmin en oikeasti osaa SANOIKSI PUKEA mitä tarkoitan. Jos joku haluaa kommentoida, voin toki antaa esimerkkejä ja kielikuvia. Käsitteet tosin rajoittavat...

RINNAKKAISTODELLISUUS - mitä se tarkoittaa? 1

2009-12-28T08:29:00.000-08:00

Kaikki me tiedämme mitä tarkoitetaan kolmiulotteisella tilalla, mutta entä tilan seuraava ulottuvuus? Rinnakkaiset todellisuudet lienevät perustuvan siihen, että havaitsemiemme atomien välissä on niin suunnaton maara tyhjää tilaa ja että materiaa oletetaan olevan "mustana aineena" todella paljon enemmän kuin sitä on havaittu.

Ajatellaan, että todellisuuksia voi olla päällekkäin monta! Mahdollisesti ne ovat toisiaan muistuttavia, mutta vähän erilaisia... Siellä voi asua toinen - neljäs "sinä", lähes samannäköinenkin, mutta silti eri. Tavoitat sen, mitä tällä ulottuvuudella tarkoitetaan, kun ajattelet mahdollisuutta, että voit hahmottaa yhden kerrostalon kohdalle monta samanlaista ikäänkuin päällekkäin tai limittäin. (Asukkaiden linjallista koostetta ulottuuvuudesta toisiin voidaan kutsua yhden elämän "entiteetiksi".) Tapahtumat mukaelevat niissä todellisuuksissa toisiaan, erojakin on. Rinnakkaistodellisuudella ei tarkoiteta samaa kuin käsitteellä käänteistodellisuus. Rinnakkaistodellisuus on materian, tilan ja aineen ulottuvuus. Joskus kerron enemmän esim.ajan ulottuvuuksista.

Tarinan turinaa

2009-09-05T11:02:00.000-07:00

Olin pitkään kotona yksin. Ystäväni sairasteli ja lopulta päätin lähteä hänen luokseen katsomaan , olisiko hän jo päässyt kotiin. Hän ilahtui tulostani ja pyysi sisälle asuntoonsa. Noteerasin sen olevan entisellään, mutta kovin pölyinen. Ehkei hän ollut jaksanut siivota.

Katselin ystäväni kalvenneita kasvoja. Hän kertoi toipuneensa huonosti leikkauksesta. Hiukan enää häntä heikotti, mutta mielellään jo hän suunnitteli tulevia. Hän vaikutti kovin pirteältä ja puheliaalta, tosin kalpealta.

Tartuin hänen käteensä ja onnittelin, että se iso leikkaus oli mennyt kaikesta päätellen hyvin. Pidellessäni kättään huomasin tosin, että valtimon sykettä ei millään tuntunut. Iho oli kylmä ja eloton, mutta siinä hän selitteli eloisasti elämäänsä. En enää hymyillyt hänen jutuilleen. Päätinkin silloin kutsua hänet tervetulleeksi joukkoomme!

Kuvapalkinto

2009-07-23T11:23:00.000-07:00

Rita lahjoitti minulle tällaisen maita kiertäneen tunnustuksen. Kiitokset! Äärettömän merkki moninkertaisena kuin jatkuvuus. Kuva herätti ajatuksia. Palkinto lämmitti mieltä ja lupaan päivitellä sivujani nyt ahkerammin, kun asun yksin ilman lasta, joka muutti jo omaan asuntoonsa.

Laitan tämän tunnustuksen eteenpäin. Osoituksena arvostuksesta ajatuksiaan kohtaan
sen saa minulta syvällinen ajattelija Olematon Olen mitä olen - blogista, jossa elämänfilosofiset mietelmät hipovat kaiken katoavuutta ja olemassaolon haurautta, hetkessä läsnäoloa ja ylenmääräisestä luopumista - miten sen nyt sanoisin?

Kirjoitin kaikkien blogieni lukijoille kiitosrunon:

Kommenttinne ovat kuin jalosukuiset kädet
pohtivan sieluni seinämiä hipoen
Arvostava asenteenne on kolkon tyhjyyteni lämmitys
Masennus väistyy, kun kirjoitukseni saavat arvostusta
Yli neljäkymmenvuotiaan ajattelukyky ja kauneus ovat
kyvyssä rakastella kohtalonsa kanssa
Luotan nyt persoonallisuuteni voimaan

Vanhusten huomioita

2009-07-07T02:59:00.000-07:00

Vanhukset rupattelevat marketin edustalla
Kertovat uudet ja vanhat kuulumiset
Paistava päivä rypyttää kasvoja
Siinä sitten katsellaan autoja ja kulkijoita
Lähdetään päiväkahville kun pilvistyy:

- "Sateen jälkeen maa tuoksuu mullalta."
- "Katseles aidan toisella puolella loistavaa lubiinimerta."
- " Se on villiintynyt niin aidan alta."
- "Tuulee kovaa nyt."
- "Katsos kaurapeltoa. Tuuli kuin juoksuttaisi siinä muurahais laumaa pinnalla. Kun ne heiluu niin."
- "Sinä ja sinun muurahaisesi."

- "Hallan oli yöllä paahtanut ruskeiksi perunanvarret."
- "Aurinko paistaa kuitenkin nyt."
- "Päivä yrittää helliä niihin vihreyttä."

- "Taitaa tulla syksy, kun siniset ruusutkin jo alkaa kukkii. Niitä kasvaa vaan Japanis",
kertoili minulle joskus koukkuinen äijä virnuillen.

Miten ihmiset muuttuvat aikuistuessaan

2009-07-06T10:39:00.000-07:00

Olen kaiken oppinut, kaiken kokenut, minua ei säväytä mikään uusi. Jos iloitsen, iloitsen hillitysti. Jos suutun, raivoan tahdikkaasti.Minulla ei ole tunteita aikuisena, syviä todellisia.
Olen oppinut hymyilemään tyhjälle. Kantamaan myötätunnon kuorta tai ivallista tai kylmää kovakasvoa. Olen oppinut ajattelemaan järkevästi (so. laskelmoimaan).
Eikä minua petä mikään paitsi minä itse. Olen kyllä lahjottavissa, mutta en makeisilla tai silmän lumelupauksilla - vaan rahalla, kilisevällä ja kahisevalla. Myyn sieluni miljoonasta, mutta jonkun kaukaisen toisen - pikkupennosista. En välitä muusta maailmasta ja sen kärsimyksesta.
Ja hartaana voin astella kirkkoonkin, jos hurskaudella petaan jotain itselleni. Jos taas eduksi on olla maailman napa, ei minulle tule olemaan mikään ylempää kuin valtio tai materia.
Minä pukeudun kuin muut, vähän paremmin vain: aina hiukan kateutta ympäristössä herättäen. Persoonallinen yksilö on aina askeleen edellä muita- elintasossa. Ja rakkaus - tärkeä sana, silloin kun haluan omistaa toisen ihmisen.

Elämän ironiaa

2009-07-06T05:37:00.000-07:00

En ole enää lapsi. En tunne itseäni vanhaksikaan niin kuin ajoittain ennen. Minä olen tasaantunut. Minulle on rakennettu ITSE , sellainen kunniallinen ja hyväksytty. Olen tasaantunut, viilentynyt ja jähmettynyt. Mitä tapahtuu muille, muualla, ei minua enää järkytä. Vain posket viehettävästi lommolla tokaisen herkällä äänensävylläni: Kuinka ikävää, kuinka surullista, sääli... ja räpsäytän vienosti sateenkaaren värisiä silmäripsiäni, joiden tenhovoimaa olen tehostanut kajalilla.

Minullehan riittää oma olotilani ja jatkan: Mitä minä sille voin?

Minä hyväksyn, minä sopeudun ja jatkan TV-sarjan katselemista (näyttelemistä). Olenhan jo itse läksyni lukenut elämästä. Ja näinhän maailma opettaa.

Siskot, veljet, unohtakaa minut kuten minä teidät. Isä, äiti, opettajat, naapurit, kahvikumppanit, neuvottelijat, laatijat, valtiokoneiston rattaat...

Ministerit, kaiken säilyttävät suunnittelijat, talouden mahtimiehet,otsien silittäjät, kapitalistit, vihreät, lumesilmät, yhteiskunnasta riippuvat puolikkaat, militaristit, olette menettäneet jälleen kerran yhden vihollisen. Minusta on tullut todella aikuinen.

Runo

2009-07-05T06:04:00.000-07:00

Tähkät on poiskorjattu
Pelto kuin avoin kämmen
Sillä me leikimme pallosilla
kunnes karheat oljentyngät
puristuivat nyrkiksi

Elämäni yksin

2009-07-04T14:02:00.000-07:00

Minusta vanhemmillani ei olisi pitänyt olla lapsia lainkaan. Kaikki sisarukset jotenkin vaurioiduimme siitä. Minä olin lapsuuden jälkeen hiljainen, sulkeutunut ja pidättyväinen.En ole sellainen ollenkaan.

Olen sosiaalinen ja vilkas. Iski ihmispelko. Isän ja äidin pelko. Lapsuus muuttaa luonnetta jopa.

Olen tutustunut aitoon itseeni vasta vähitellen vanhempana.

Millainen on hyvä lapsuus. Persoonallisuutta tukeva ja vapauden antava. Kts.http://kosmoskyna.blogspot.com/

Syntymä

2009-07-04T10:52:00.000-07:00

Joku syntyy tänäänkin. Kävin juuri antamassa nimeä uudelle olennolle, Kaapolle. Niin hentoa on elämän alku. Oleminen unenomaista, eläminen vastasyntynyttä.

Onko elämä tärkeämpää kuin kuolema? Onko saapuminen tänne autuaallisempaa kuin poistuminen? Kun totumme tähän emmekä muusta varmaksi tiedä, ajattelemme tässäkö kaikki? Mikä kosminen epäoikeudenmukaisuus se olisikaan. Itse nuorrun vanhetessani. Onko se valmistautumista uuteen syntymään? Vai iankaikkinen nuoruus.

Onnea nyt uudelle tulokkaalle! Sitä täällä tarvitaan...

Synnymmekö tänne jostain ruletista?

2009-03-29T12:57:00.000-07:00

Miten valikoidumme lapsuudenkoteihimme? Sattumankauppaako vai karmaa? Jotkut väittävät, että saamme juuri sellaiset vanhemmat kuin tarvitsemme. Itse väitän vastaan. Hennon ja kiltin olemukseni murtamista en voi kosmisesti hyväksyä, se ei palvellut mitään hyvää tarkoitusta. Niin omasta lapsuudestani ei voi väittää. Katala karma, käyt avuttoman lapsen kimppuun. Hui hai en usko koko karmaan!

Elämä tuntuu vain heittelevän syntyviä kuin ruletti pyörii.

Näkymätön lapsi, osa 2

2009-03-28T02:23:00.000-07:00

Minusta tuli "näkymätön lapsi" ja oleilin jossain muualla kuin vanhempieni silmien alla. Isä jyrähti muutoin minut huomatessaan. Äiti uhkaili isän ankaruudella ja väkivaltaisuudella. Pelkäsin isää ja niinpä yritin olla omissa oloissani ja olin yksin. Maalla ei ollut leikkikavereita. Minä vain piirtelin aikani kuluksi.

Miten elää elämätön lapsuus? Pitäisikö heittäytyä lapseksi jälleen? En jotenkin vanhene, pikemminkin nuorrun. Sisäinen ikä on eri kuin fyysinen. Haluaisin oikeastaan vain tehdä kaikkea kivaa? Uusi lapsuus on vastassa.

Miksi voi miksi synnymme lapsiksi ja tulemme vihollisiksi, osa !

2009-03-27T13:28:00.000-07:00

Miksi minun täytyi tänne syntyä?

Kasvoin ankarassa kodissa heitettynä vanhemmille, joita en rakastanut ja jotka eivät välittäneet minusta. (Vieraat vanhemmat?) Ruuan sai ja vaatteet, ei muuta. Paljoa ei tarvinnut töitä tehdä, lähinnä kesäisin kasvimaalla, mutta yhteistä aikaakaan ei ollut kuin perunannosto. Oli vain ankaruus, kova kuri ja vanhempien väliset riidat ja eroaikeet. Mikä heitä muka yhdisti?

Miten päästä eroon lapsuuden tuottamasta katkeruudesta? En kokenut että minulla olisi koskaan ollut täällä äitiä tai isää. Miksi koko syntymä? Elämä on pieniä ilonhetkiä lukuunottamatta loppujen lopuksi aika kurjaa... (jatkuu)

Yhteinen keittiömme

2009-03-26T12:08:00.000-07:00

Antaisin mitä hyvänsä toisesta samanlaisesta sinusta,
joka ehtisi olla luonani kun olet työssä
Hetki kanssasi on konvehti, jonka ahmin säästelemättä
Sidon kengannauhoilla jalkamme yhteen
ja hemmottelen sinut ruuillani,
jotka laittaisimme käsi kädessä
Saisinko taas maistaa sinua pikkuriikkisen lisää:
Katso minua kohti, sano minulle, liikahda
Jokainen ilmauksesi on minulle kuumaa ruokaa
Näin tahtoisin tanssia yhteenpunoutuneina kaiket päivät

Runotorstai saa minut osallistumaan jälleen. Aiheena keittiö.

Mikä on kaiken tarkoitus?

2009-03-25T12:12:00.000-07:00

Tuulee, sataa kolkkoa kylmyyttä
Paahtaa, valaa auringon kuumuutta
Ihmisiho ottaa vastaan taivaan armottomuuden
Kiviset, jäiset vastoinkäymiset
Hellät, onnekkaat myötatulot
Ihmismieli ottaa vastaan elämän oikukkuuden
Mikä on tämän kaiken tarkoitus?
Monet vastaavat: elämä sinänsä
Askeltaa maan päällä aikansa
Emme muista kerjäläistä
Düsseldorfin torilla vuonna 1856,
emme välitä hiilikaivostyöläisestä Manchesterissa
samana vuonna
Niin katoamme toisiltammme
eikä meitä kukaan enää muista
Armoton elämä maapallollla,
joka ei sääliä tunne
Turhuuteen valuva historia
peittää kaikkien jalanjäljet
Juuri tänään on askeleni olennainen,
että se on riittävän vakaa
ja oikealla kohdalla planeettaa
Jo jalkakäytävän reuna
tai metsän kolo voi taittaa nilkan
Jo epäystävälliseltä tuntuva katse tai sana
voi pilata päivän
Lompakon hukkumisesta puhumattakaan
Niin herkkina olentoina käyskentelemmme maanpäällä
Kuin sopulilauma taaperramme
syntymästä kuolemaan.
Mikä on tämän tarkoitus?

On epämodernia puhua sielusta

2008-10-11T06:16:00.000-07:00

- Sytytetäänkö kynttilät, syödään suklaakeksejä ja keskustellaan, nainen hymyilee.

- En halua haistella sammutettujen kynttilöiden käryä yöllä, vastaan vain.

- Minulla oli niin mukava olo, mutta sinä olet taas ärtyisä. Olisin halunnut haaveilla vaikka yhteisistä lapsista. Olisi niin mieluisaa pitää omaa pikkuista sylissä.

- Älä nyt taas haihattele. Ei lapsia tehdä tällaiseen evoluution vaiheeseen ja ilmastonmuutokseen, eroosioon, saastumiseen! Sitäpaitsi seuraavaksi pitäisi hankkia uusi auto, - hermostuin lisää hänen tunteilustaan.

- Olet sydämetön. Niin kauan kuin on lapsia on toivoa!

- Me voidaan näin ihan hyvin, kun vain et ailahtelisi ja ärsyttäisi minua perustelemattomilla emotionaalisilla kommenteillasi. Tuollaistenkaan ei kannattaisi tänne syntyä!

- Ole minulle edes inhimillisempi. Tuollainen koskee suoraan sieluun! hän sanoo painaen katseensa alas eikä suostu enää kohtaamaan silmiäni. Joskus hänessä on kuin jotain alkeellista viisautta, mutta hän ei perustele järkevästi. Nytkin hän kyynelehtii ja nostaa jalkansa sohvalle kuin suojakseen. Hän sivelee sormillaan peilin kehyksiä seinällä. Oliko se sielun liike?

- No hyvä on, tuijotan siihen. Vai sieluusi koskee... Katsos tässä olen ja kirurgit voivat leikellä tämän kehon ja löytää vain suolia, verta, luuytimiä, mitokondioita, aminohappoja... ja aivot.
Kuuletko, minä sanon, että olen etupäässä aivot ja ne on älykkäät muuten.

Sinä vain nouset sittenvaitonaisena, menet makuuhuoneeseen ja vaihdat kukallisen mekkosi pitsiseen yöpukuun. Menet sänkyyn, koska kello on jo kymmenen, mainitset.

- Kello on vasta 21.48, räyhään huvikseni ja menen vielä tietokoneelle. Haluan ajatuksilleni jotain tehtävää, muuta kuin sinun sielulliset naisten voivotukset. Jotenkin laitoin kuitenkin koneelle hakusanaksi sielu, enkä jaksanut juuri lukea mitä sanottiin, mutta totesin, ettei minun kehoni koneessa ole sellaista kummitusta.

Mitä tämän jälkeen?

2008-09-29T10:58:00.000-07:00

Edellinen teksti oli mukaelma kokemuksista kuoleman rajalta, jotka perustuvat haastatteluihin elvytetyistä, mutta hetken jo kliinisesti kuolleiksi todetuilta henkilöiltä. Näistä tutkimuksista ja muista kuoleman jälkeistä aikaa käsittelevistä kirjoista olen tehnyt luettelon:

Boldman: Kokemuksia kuoleman rajalta
Niemi: Valon maailmassa
Sabom: Muistikuvia kuolemasta
Blackmore: Dying to live: science and the near-death experience
Delacour: Viimeisen rajan takaa
Moody: Kokemuksia kuolemasta
Sherwood: Kuoleman jälkeinen päiväkirja

Valoisa hetki

2008-09-29T10:33:00.000-07:00

- Voi kiva kun tulit!
- Olemmekin jo odotelleet sinua.
- Meillä on täällä juhlat. Otatko mansikkakakkua?
Katselen uteliaasti ympärilleni. Onpa valoisa päivä. Pitkästä aikaan tapaan isäni, mummini ja ystäväni, jota en ole nähnyt ainakaan 10 vuoteen. Kysäisen:
- Kenen syntymäpäivää nyt vietetään?
Kaikki vain purskahtavat nauruun ja ovat pukeutuneet valkoiseen. Paljon ihmisiä on juhlimassa, monet kasvot näyttävät tutuilta ja monet muista. Näyttää siltä, että olenkin juhlinnan keskipiste.
Tarjoilupöytä on sijoitettu puun alle niitylle. Haassa vaeltavat pari hevosta ja muutamia lampaita. En tiedä miltä suunnalta aurinko paistaa.
- Sinähän olit vannoutunut ateisti. Mistäs sinä näihin juhliin tupsahdit, puhuttelee minua eräs pappi, joka - hyvänen aika - tuttu sairaalapastori.
- Sairastelin kauan, mutta en muuttanut mieltäni, vastaan.
- Istuhan alas, kehottaa minua eräs tuntematon ja jatkaa:
- Tämä seurue on uskon tuolla puolen. Nyt juhlitaan sinua, sitten lähdetään lähikylään
markkinoille.
- Minähän olen vasta 46-vuotias. Mitä juhlimista siinä on, vastaan.
Kaikki hymyilevät. Syy on ilmeisesti paranemiseni. Näin hyvä olo ei ole ollutkaan pitkään aikaan.
Istun mielelläni iloiseen joukkueeseen.
- Ole hyvä, otahan tästä minttuteetä ja oikein maukasta mansikkakakkua. On kuolinpäiväsi -

Kauhalla kahmaistiin elämän joesta

2008-09-24T11:51:00.000-07:00

Minulta tiedusteltiin, miksi kuolema vierailee täällä sivuillani näin paljon. Syy on yksinkertainen. Valitsen usein jonkin tietyn isomman aiheen ainakin jommalle kummalle blogilleni. Kuolema on yksi ihmiskunnan suurista arvoituksista.

Näin Kauhajoen tapahtumien jälkimainingeissa kuolema on rysähtänyt ihmisten tajuntaan, väkivaltaisesti tunkeutunut torjuttuun sopukkaan. Itselläni ei ole mitään tarvetta enää nykyisin sitä torjua, mutta toki torjun tuollaisen väkivallan, jossa mielestäni on paljon jo pelkkää sairasta huomion tavoittelua julkisuudelta. Itse vieroksun maailman väkivaltaisuutta ja vastustan sotia ja toisten kehoon rajusti puuttumista, vaikka suren enemmän kivuista ja vammautumisesta kärsiviä kuin täältä lähteviä.

Tämä maailma on meille tuttu ja läheinen paikka ja takerrumme elämään kynsin hampain torjuen sen lopun. Olen viime aikoina paljonkin keskustellut ystävieni kanssa siitä, mitä on tämän jälkeen ja pohtinut erilaisia vaihtoehtoja. Tämän pohdinnan haluan edelleen jakaa ja auttaa tätä suurta tuntematonta mahdollisesti tulemaan vähemmän vastenmieliseksi. Lukekoon ketä aihe kiinnostaa, vaikkakin puen sanottavani jonkin verran luovaan muotoon. Toivottavasti en loukkaa kenenkään maailmankuvaa.

Kuolemateema jatkuu : Hautalaulu

2008-09-20T12:58:00.000-07:00

On hetki hukkua äärettömyyteen
Lehdet varisevat yllesi
Olet kaukana

On aika nostaa maapallo harteiltaan ja katsoa
Aatteet kiertävät kuun
Selkääsi pitkin valuen

On viimeinkin aika nousta pisarana merestä
Ja haihtua

Edesmennyt

2008-09-17T11:58:00.000-07:00

Hautausmaalla edesmennyt kävelee puhelinautomaatin luo.
Hänen vaimonsa syö parhaillaan japanilaisessa ravintolassa.
"Miksi en ole taivaassa?", kuiskaa mies puhelimeen.
Jahve kuulee ja laskee luurinsa alas.
Puhelu katkeaa. Lasiovet vain avautuvat kerran tyhjää Stocmannilla.
Edesmennyt käy lepäämään hautapaatensa viereen nurmikolle.
Päästäinen vilistää nilkan alta.
Tao humistelee lehmuksen oksistoissa.
Allah kääntää selkänsä päin Mekkaa ja vilkaisee häntä.
Miehen vaimo päättää kävellä Stokmannille ostamaan uuden puuterin.
Mies lepää. Kaikki mietteet jälkeen jo jääneet. Haihtumisen hyvä olo, ei ajatustakaan edeltämenosta.

5 kysymystä kosmologiasta

2008-09-11T07:11:00.000-07:00

TV:ssä loppui tällä viikolla sarja kosmologiasta, jossa käsiteltiin vain minulle niin tuttuja teorioita, että ajattelin julkaista tässä nyt omat kysymykseni:

1 Nykytiede tuntuu haluavan sanoa kaikesta viimeisen sanan ja hainoaa jopa kaiken selittävää yhtenäisteoriaa, mutta onko evoluution kehityksen tulos, Homo Sapiens, niin älyllisesti korkea otus, että pystyisi tajuamaan kaikki luonnonlait kosmoksessa koskaan? Miten evoluution sattumanvaraisista mutaatioista olisi nyt kehittynyt sellainen äly, joka hallitsisi koko olemassaolon perusteet ja olisimmeko se juuri me, Homo Sapiens laji täällä Linnunradan laidalla? Huomaammeko edes jos oma tieteemme vinoutuu?

2 Ihminen haluaa avaruuteen katsoessaan selittää sen alun ja lopun. Jos aika on syntynyt vasta alkurajähdyksen myötä sekä kolmiulotteinen tila, miksi kaikki tämä olisi syntynyt yhdestä pisteestä? Miten kilpailevien teorioiden on käynyt? Mistä siis tämä piste on tullut? Miksei tällasisista pisteistä voi syntyä esim. galaksien alkuja siellä täällä tuolla silloin tällöin? Miksi ihminen haluaa mieltää kaikelle ylipäätään jonkun alun? Eikö ihminen tajua olemassaolevaaa ilman alkua ja loppua? Ihmeellinen konsensus nykyään alkuräjähdysteoriasta - tukea teorioille voidaan saada vain sieltä, mistä osataan etsiä.

3 Onko aikaa on aurinkokuntamme ulkopuolella tai tilaa ylipäätään? Täällä mittaamme sopimuksen varaisella sekunnilla kyllä esim. auton kulkeman matkan. Objektiivisen ajan ja tilan tänne luovat mahdollisesti vain planeettakuntamme liikkeet toistensa ja auringon suhteen sekä maapallon pyörimisliike itsensä ympäri, jota kello mittaa. Onko aikaa ja tilaa olemassa ollenkaan tämän suhteellisen aurinkokuntamme ulkopuolella, ainakaan samassa mielessä kaikkialla kuin täällä? Nykytiede perustuu olettamukselle, että samat luonnonlait pätevät kaikkialla olemassa olevassa, avaruudessakin. Entä jos näin ei ole?

4 Miksi pitää mennä Kuuhun tai Marssiin louhimaan raaka-aineita ja samalla syömään ja ulostamaan näillä ruumiilla, ja sitten vielä jatkaa matkaa tähtiin? (Vaikeaahan on tehdä suotuisat olosuhteet juuri kehoillemme.) Täällä ekosysteemit perustuvat toisten syömiseen, usein jo poikasina - ei siis mitenkään ystävällinen planeetta. !900-luvulla käytiin ennennäkemättömät sodat ja nyt haluaisimme toisille planeetoille. Ihmistä kiinnostaa onko ulkoavaruudessa elämää, varsinkin älyllistä. Olemmeko todella valmiita kohtaamaan sellaista? Miten täällä kohtelemme eläimiä, esimerkiksi kanoja, toista olentokuntaa, joiden kehoja ja jälkeläiskoteloja kasvatamme vain ruuaksemme. Mitähän ne ulkoavaruuden olennot meistä ajattelisivat, pitäisivätkö vieläkään kovain älykkäinä?

5 Ja lopuksi vielä kysymys, entä jos ne ovatkin jo täällä? Paljonhan alan kirjallisuudessa on raportoitu ufoista ja moni muukin väittää niitä nähneensä. Väestöräjähdys - jospa "ne" ovatkin tulleet aivan joukkovoimalla jo - ei sotimaan vallasta - vaan syntymään vauvoina joukkoomme?

Ajattelun mutaatio

2008-09-11T05:34:00.000-07:00

Hamassa nuoruudessani tiedostin vain pieniä asioita, en edes itseäni
Vähitellen aivopoimut avautuvat rajoittamaan vähemmän
(Löysin tähdet, puut
ja puiden hengityksen)
Annoin induktion
hermosolukolle, joka pullisti otsaani yhden silmän lisää,
yhdet korvat lisää ohimoille
Maailmani mittasuhteet kasvoivat äärettömiin
(Siellä on sumua
Puut huojuvat ja
muuttuvat pilviksi)
Pudotin ajan kellostani
Silti yhä olen nuori ja kuorin päältäni vaihtuvia tasoja
Näen valon, joka takaanne kaiken aikaa heijastuu
ja haistan takaraivollani pahat ajatuksenne

Tällä vanhemmalla runollani osallistun nyt Runotorstaihin.

Itse ajassa

2008-08-31T13:17:00.000-07:00

Aika on kaikille eripituinen
Odottavalle ja kiireiselle
Aika on sisäinen ihmiseni
Kun nukun, katoan itseltänikin
Tuuli muuttaa ajan, jos se on purevan kylmä,
mutta jos se tuulettaa tunkkaisen huoneen, se on riittävä
Menen ajassa eteen- ja taaksepäin
Odotan lasta, itseäni,
johon tutustun ennen sen syntymää
Kunnes olen nähnyt sisäisen itseni
Katselen sitä kaiken aikaa, miten toimin tänään kuin eilen
Aina kun teen poikkeuksen, synnyn lisää

Hively

2008-08-29T07:22:00.000-07:00

Tee minut onnelliseksi perhosenlennolla
Se on hiuksista varpaisiin

Tämä runonpoikanen on Runotorstain aiheeseen Iho.

Mitä on pahuus?

2008-08-29T06:03:00.000-07:00

Pahuus seuraa yksisilmäisestä näkökulmasta toiseen ihmiseen. Esimerkiksi väkivalta voi syntyä, koska joku voi nähdä toisen ihmisen ansainneen sen tai nähdä se ainoana keinona lopettaa toisen tietty käyttäytyminen (terrori-iskut, nalkutus, ym.). Emme vain ole objektiivisia mielemme herroja. Vihastumme, emmekä näe subjektiivisen näkökulmamme rajallisuutta.

Aina on periaatteellinen mahdollisuus vaihtaa näkökulmaa. Parempi on istua alas ja pohtia vaihtoehtoja tunteiden asetuttua. Voi istua vastustajan kanssa neuvotteluun ja selvitellä tilannetta ja näkökulmaeroja vaikka ulkopuolisen tilanteen "näkijän" kanssa. Havahtuminen siihen, että itse ei välttämättä ole oikeassa, on jo suuri askel ihmiselle. Tilan antaminen molempien subjektiivisille reaktioille on seuraava. Niiden yhteensovitus vaatii neuvottelunhalua ja on viisaampien mukaan aina jonkinlainen kompromissa.

Kaikki eivät kompromisseihin suostu. On poliiseja ja on rikollisia - eivätkö jälkimmäiset ole pahoja ja poliisit hyvällä asialla. On tunnettua, että sodissa, rikollisuudessa ja vankiloissa jäsenet sosiaalistuvat ryhmään ja omaksuvat sen arvot, normit ja tavat, esim. millainen on miehisyyden malli, mikä on porukan petäamistä ja yhteistä solidaarisuutta. Moraalikäsitykset ovat eri alakulttuureissakin erilaiset. Esimerkiksi monissa valtaapitävissä piireissä, joissa rehottaa korruptio ja omien läheisten suosinta, ja samoin perinteisesti mafiapiireissä viiteryhmä, johon ihmisen samaistumiskyky yltää on suku ja luottoystävät, joiden puolia pidetään enemmän kuin monet katsovat oikeudenmukaiseksi. Suvun puolen pitäminen on kunnia-asia ja samoin, että ystävää ei petetä - tämä on vain erilainen sisäistetty moraali. Moraalikäsityksissä usein myös jotenkin tuomitaan jotain käyttäytymista tai ihmisryhmiä, jotka koetaan hyvin erilaisiksi kuin oma viiteryhmä. Täysin moraalitonta ihmistä ei välttämättä löydykään.

Lempeä asenne itseen ja toisia kohtaan ei ole kovin suosittu. Se johtunee väärinkäsityksestä, että lempeä on loputtomiin periksiantava, nynny ja kiltti. Lempeys vasta vaatiikin rohkeutta, eikä ole mitään edellämainituista. Toisen täysin subjektiiviselle kannalle ei tarvitse antaa periksi ja omaa kärsimystä tietenkin on syytä valttää. Asioiden ottaminen puheeksi, neuvottelu ja oman itsen tunteminen ovat rohkeutta vaativia asioita. Helpompi on äkillisesti huitaista nyrkillä tai sanoilla. Aito askel toista kohti samalla oman subjektiivisen kannan kyseenalaistaen vaatii ihmiseltä todella kaikenlaisesta pahuudesta luopumista.

Ihmisen pohjimmainen viattomuus

2008-08-24T08:25:00.000-07:00

Syntyvät lapset nähdään yleensä viattomina, mutta kun ne kasvavat aikuisiksi, niitä voidaan vihata, nähdä hankalina (kun he kulkevat omia yksilöllisiä polkujaan) ja jopa tappaa.

Jokaisen tulisi ottaa vastuu omista tunnereaktioistaan (yksilöllisiä) ja asenteistaan, mutta se on vaikeaa ja vaatii todella itsetuntemusta. Suhteissaan toisiin ihmisiin monia vaivaa rajallisuus, asenteellisuus ja subjektiivisuus.

- Rajallisuudella tarkoitan tässä toisen ihmisen käyttäytymisen vaikuttimien ymmärtämistä.

- Asenteellisuudella tarkoitan sitä, miten vika helposti nähdään toisissa, ei itsessä ja arvelen tämän johtuvan ainakin siitä, että luullaan toisella olevan todella pahat motiivit oman itsen tai läheisten suhteen.

- Subjektiivisuudella tarkoitan, että omia motiiveja useinmiten nähdään (omasta näkökulmasta) oikeutuiksi.

Näistä syntyy negatiivinen suhtautuminen muihin, mistä juontuvat viha, kauna, kosto ja siten myös eripura, vieroksunta ja väkivalta aina sotiin asti. Omalla puolella on oikeutus ja syyt ymmärretään, toisiin suhtaudutaan enemmän arvostellen ja kokien toisten näkökannan vääräksi. Mistä tämä johtuu: nakökulmiemme suppeudesta.

Toinen ihminen on meille arvoitus vaikka itseämmekään emme tunne kokonaan. Emme tunne hänen todellisia vaikuttimiaa. Lisäksi pelinsäännöt ovat erilaiset eri ihmisryhmillä.

Havaitsemme vain ruumiimme kautta, sen aistien kautta ja koemme siksi olevamme oman maailmamme napoja, lähes kaikkein tarkeimpiä maailmassamme. Puolustamme sitä, mikä on meille tärkeintä, oma itsemme, oma kantamme, oma uskomme.

Väitän, että ihminen on pohjimmiltaan viaton - jokainen, mutta subjektiivinen yksilöllinen olento, ei siis täydellinen. Hyväksykäämme oma ja muiden epätaydellisyys. Väitän, syntiä ei ole.

Keskeneräinen matka

2008-08-23T03:40:00.000-07:00

Tärkeintä on päämäärä,
joka alkaa toteutumaan kuin itsestään, kun sen asetat
Riippumatta siitä saavutatko sitä
alat kulkemaan sitä kohti
Jotain anteja noukit jo matkallasi
Jotain työstät sen eteen
Maalia ei aina saavuteta,
matka on tärkein
Älä juokse, älä kilpaile voitosta
Kulku päämäärää kohti tuo sinulle jo ne lahjat,
joita itseltäsi saat sen eteen
Sillä tämä on varsinainen päämäärä:
Ammentaa itsestään maailmalle,
eikä maailmasta vain itselleen

Runotorstai viikon aihe ...keskeneräinen...

Kysyä vai vastata?

2008-08-21T08:09:00.000-07:00

Ihmiset ovat kovin varmoja mielipiteistään ja tiedoistaan.

Keskustelussa netissä ja muualla monet esittävät asiat tosifaktoina. Oma mielipide antanee itsevarmuutta. Tiedot harvoin ovat kokototuuksia asioista, mutta ihmisestä on kovin palkitsevaa kokea tietävänsä. Tällainen on inhimillistä, tietenkin, ei tuomittavaa, mutta onko vaikea pohtia toisenkin ihmisen tai keskustelyryhmässä monien näkökulmia? Niin tieto lisääntyy ja käsityskyky. Samoin kysymällä.

Nykyään kysyvää ihmistä pidetään helposti vähän tyhmänä, mutta luulenpa että vanha sanonta on kokemuksen koettelema viisaus: Tyhmä luulee tietävänsä, viisas tietää, ettei tiedä. Ei kysyvä tieltä eksy - sanonta voi päteä moneen asiaan. Vain siten voin kasvaa ihmisenä ihmissuhteissa , luulenpa.

Minä en tajua mitään

2008-08-21T07:35:00.000-07:00

Edellisestä tekstistä jäi pois asiayhteys kirjasta Sofian maailma, joka sai ajatukseni lentämään lisää, joten kirjoitan assosiaatioistani vielä. Kirjassa luki:
- Minä en tajua mitään.
- Ehkä filosofit saavat silmänsä avautumaan. Tule huomenna Mariankirkkoon aamuneljältä. Paras kuitenkin tulla yksin, lapsikulta.
- Pitääkö minun tulla keskellä yötä?
- ...klik!
- Haloo?

Kun puhutaan kirkosta, minä en tajua mitään. Jos uskoo Jumalaan, pitääkö mennä johonkin kirkkoon, kappeliin tai moskeijaan, siis omaksumaan jonkun oppisuunnan käsitykset ja valita kaikista uskonnoista? Itse en halua valita mistään uskonnosta, sillä uskonto sanakin (suomenkielessä) on jo sinänsä ihmetystä herättävä. Ei puhuta totuudesta - kaikkien uskontojen keskellä, vaan uskomisesta johonkin tiettyyn niistä . Ei totuus voi hievahtaa yksilön uskosta, saati Jumala. Tällainen jumalkuva on minulle mahdoton. Minä en tajua mitään uskon merkityksestä muuten kuin sen, että uskoessaan tosissaan johonkin oppiin tai kirjaan, kokee olevansa oikeassa. Se tietysti vahvistaa luottamusta. Jos totuus on vain Jumalan "mielessä" ja me voimme vain lähestyä sitä, mutta ei koskaan saavuttaa sitä, mitä uskominen vaikuttaa? Sattumanvaraista mihin olemme syntyneet maapallolla, minkä uskonnon piiriin - miten voi ikuisuutemme määräytyä sen pohjalta, mihen nyt uskon? Tällainen maailmankuva ei mene minulle jakeluun. En ymmärrä sitä.

2008-07-04T05:29:00.000-07:00

Hautausmaalla on lunta ja hämärää
Olet lämmin kosketus kädessäni
Ristejä ei valaista, kappeli on pimeä
Jossakin tässä ympärillä hohtaa hopeisia seittejä
Tiukasti niihin kietoutuneina tulemme rantaan
Järvi on kokonaan jäässä
Siis uidaan täältä pois

2008-06-28T12:50:00.000-07:00

Taivas valkoinen,
suodattaa ääniä etäältä
Kaikki huokoset auki
Valmiina
Tuulahdus hienoa pölyä iholle ja hiuksiin
Ja hetki on ohi
Kellonlyömä jolloin eilinen ei yhtynytkään huomiseen
Hiuksiin jäi kuitenkin värit harmaasta mustaan, sinisenkin kajosta oranssin hehkuun
Ja valaistus vaihtaa nyt iristen läikkeen
Mutta taivaankansi on sulkeutunut sineksi jälleen
Enää kaukaa kaikuja äänistä, jotka jatkavat matkaa
ja keksivät ihmislapsilla uusia leikkejä
Naurun voi kuulla vain kaikki huokoset auki

2008-06-24T11:08:00.000-07:00

Kulkea ohi kosmoksen
Sokein silmin
Haparoida
Ahdetusti kalustettuihin huoneisiin
Nähdä aurinko vain heijastuksena peilistä
Ja itsensä kuin ha-ha-ha-ha-ha-ha-harlekiinin
Jota aika pyörittää värjätyssä langassaan
Unohtaa
Ja silti suuntana etenevä ikuisuus

2008-06-15T06:07:00.001-07:00

Gaia

Tellus äänessään
Taifuunien taivaan täyttävä vihellys
Hyökyaaltojen varoittava humina
Jäätiköiden hiljainen mureneminen
Eroosion aiheuttama vesien valuminen
Rankkasateet
Paahtuvan kuivuuden tuottama metsäpalojen hulmutus
Planeettamme sävelkirjo on muuttunut
ja kaikuu avaruudessa
Peittää hiljaiset avunhuudot
Siksi kukaan ei vastaa

2007-11-15T05:21:00.000-08:00

Tuulee, sataa kolkkoa kylmyyttä
Paahtaa, valaa auringon kuumuutta
Ihmisiho ottaa vastaaan taivaan armottomuuden
Kiviset, jäiset vastoinkäymiset
Hellät, onnekkaat myötatulot
Ihmismieli ottaa vastaan elämän oikukkuuden
Mikä on tämän kaiken tarkoitus?
Monet vastaavat: elämä sinänsä
Askeltaa maan päällä aikansa
Emme muista kerjäläistä
Düsseldorfin torilla vuonna 1856,
emme välitä hiilikaivostyöläisestä Manchesterissa
samana vuonna
Niin katoamme toisiltammme
eikä meitä kukaan enää muista
Armoton elämä maapallollla,
joka ei sääliä tunne
Turhuuteen valuva historia
peittää kaikkien jalanjäljet
Juuri tänään on askeleni olennainen,
että se on riittävän vakaa
ja oikealla kohdalla planeettaa
Jo jalkakäytävän reuna
tai metsän kolo voi taittaa nilkan
Jo epäystävälliseltä tuntuva katse tai sana
voi pilata päivän
Lompakon hukkumisesta puhumattakaan
Niin herkkina olentoina käyskentelemmme maanpäällä
Kuin sopulilauma taaperramme
syntymästä kuolemaan.
Mikä on tämän tarkoitus?

Henkinen itse

2007-10-18T01:46:00.000-07:00

Tähtilapset

2007-10-11T02:25:00.000-07:00

Heleä ja eloisa on androidin luonne. Hallittu ja tarkka on androidin liike. Hän kyselee Luojaltaan: ei kai elämämme vain lopu. Muovin ja teknologian lapsi ei ole pelottava. Hän vain noudattaa tehtävän antoaan.Valo ei häikäise häntä, pimeys ei piilota.

Askel askeleelta androidit lähestyvät loppuaan, kun elon kello käy. He ovat enemmän tila, kuin keinotekoinen keho. Onko heillä mieli? Havanainnointi, hallinta ja olemassaolo ovat. Kepeä hipaisu käsivarrellasi on androidin kysymys, oletko meitä?

2007-10-11T02:03:00.000-07:00

RAKAS RASKAS MUSIIKKI

Palavat siivet metallisessa maussa
Leijut vasten yötaivasta
Myyttien alkaessa toimia
kavahdat make up:ia
Kirottu sukupolvi kiirasstulessaan
Rytmi taikarummusta
Tajunnan valo
heijastuu vain peilistä
Rukoilevaiset kammoavat
tunteen palon voimaa
Myytit vaeltavat takaisin
maailmaamme

Puolijumalat

2007-10-11T01:50:00.000-07:00

TAO

2007-10-09T03:52:00.000-07:00

Ihmissydän, linnunsydän, perhosensydän
Karhun voima ja mielen
Tuulen lehähdys ruohossa ja ruoho
Lämpimät metsiköt, aurinko, pakkasaamujen taivas
Puun henki ja puu
Tuulenhenki, elämänhenki
Istukka joka ruokkii lapsen
Veri joka ravitsee
Itsensä toteuttava tahto
Tarkoitus ja tahto
Elämä, rakkaus ja tarkoitus

Prima Materia

2007-10-09T03:42:00.000-07:00

KLIKKAA KUVAA !

Se kertoo ihmiskunnan kehityksestä. Ymmärrätkö vertauskuvan?