tiistai, 14. kesäkuuta 2011

Käsitykset ja Asenteet - ihmismielen hallitsijat

Tieteelliseen maailmankuvaan tukeutuminen saa ihmismielen "röyhistämään rintaansa" ja kokemaan oikeassaoloa. Tämä ei ole paha, mutta liittyy perimmäiseen heikkouteen tuomita muiden maailmankuvia. Esimerkiksi uskovaisia halveksutaan höynähtäneinä eikä nähdä ateismia uskontona uskontojen joukossa. Tietenkin kaikki perustuu kirjoituksiin ja toisten käsityksiin.
Ihmettelen tätä ihmiskunnan taipumusta jakautua kuppikuntiin kokemaan oikeassaolon paremmuutta toisten suhteen. Kuulkaa, me olemme pieniä tekijöitä universumissa!

Perustin lisää blogeja. On aika... Viisastenkivi pohtii lyhyelti perimmäisiä kysymyksiä, joita täällä pohjustan esimerkiksi selventämällä käsitteitä ja tuomalla esiin näkökulmia. Salaseura on avoin toistaiseksi. Sielläkin saa poiketa vielä tutustumassa.

Tekstini voivat tuntua epätieteelliseltä ja huuhaalta. Ne ovat leimoja joita oma mielesi antaa. Kohtaat oman torjuntasi. Minulla on korkea koulutus sekä yliopistossa ihmistieteissä että ns. salatieteissä, tosin jälkimmäisen olen saanut sitä haluamatta. Ehkä kyselin liikaa!

Vastauksia ns. perimmäisiin kysymyksiin on mahdollista saada. Ihmiset vain haluavat pitää kovasti kiinni aikaisemmista käsityksistään. Esteenä syvemmälle tiedolle on vain asenteet ja käsitykset, joten ei siis vähän. Kaikella ystävällisyydellä jatkossakin!

2 kommenttia:

aikatherine kirjoitti...

samaa mieltä olen noista leimoista. olen hyvin avoin ja koska suvaitsen kaikki uskonnot mihin nyt ikinä kukin uskoo toivon että voin itsekkin olla omissa käsityksissäni, kunnes jokin muuttaa muotoaan. viisastenkiven haluaisin löytää , salaseurat kuullostaa siltä että ne ei mua sinne huoli.. mutta en ole kyllä tutustunutkaan..Ihanaa kesäkuuta.. Juhannusta ja eihän tähän muuta enää kerkiä.

MARJAISA kirjoitti...

Sinulla on avoin mieli näille asioille, joten olet aivan tervetullut salaseuraan. Itsekin kunnioitan kaikkia uskontoja ihmisten pyrkimyksenä kohti jumalaista, en välttämättä siksi että uskoisin kaikkeen itse. Oikein hyvää ja hauskaa ja valoisaa juhannusta sinullekin Aikatherine!