AAVEET

Oheinen video on lempikirjastani Humiseva harju, Kate Bushin lauluversio sen lopusta. Tämänkertainen aiheeni parapsykologiasta ovat vierailevat vainajat.

Joskus näemme unia heistä, joskus koemme merkkejä heiltä, joskus voimme olla yhteydessä mediaalisesti. Näkyvien aaveiden väitetään olevan vain ruumiista irronneita eetterikuoria, väittää alan kirjallisuus. Kuolemattomalla sielulla on kuitenkin jäljellä ns. unikeho, joka on samannäköinen kuin ihminen aikoinaan. En ole unien asiantuntija. Jos jotain tavallisuudesta poikkeavaa havaitsen, se tapahtuu selkeässä päivätajunnassa. Mutta mediaalisista kokemuksistani tiedän, että kuoleman jälkeen istutaan tuoleilla, syödään pöydän ääressä ja jopa nukutaan sängyllä. Siis asutaan saman katon alla eikä vainaja erota kehoaan entisestä fyysisestä ruumiistaan.

Ilmiö selittyynee toistensa lomissa olevilla rinnakkaistodellisuuksilla, kuten myös doppelgängerit ja poltergeistit. Mitä rinnakkaisissa todellisuuksissa tapahtuu, joskus aistimme, useinmiten emme. Olemme jumittautuneita käsitykseemme siitä, että taivas leijuu maan yläpuolella ja sen alla on omituinen helvetti. Toisaalta luulemme, että on järkeenkäypää vain se, mitä aisteillamme havaitsemme: valoa, ääniaaltoja ja materiaa. Muusta olemme epävarmoja: sitä mitä eivät kaikkien aistit koko ajan välitä, epäillään epätodeksi. Vaikkakin eivät tiedemiehetkään pysty muuten kuin laskennallisesti tavoittamaan ns. mustaa ainetta, näkymätöntä painovoimaista materiaa, jota on reippaasti enemmän kuin havaitsemme kaikkialla. Kyllä siitä muutama rinnakkaistodellisuus voi edeltä menneille muodostuu. Suosittelen lukijoille elokuvaa The others, joka kuvitteellisesti tästä kertoo. Kuolemaa ei ole.

Omakohtaisena kokemuksenani kerron, miten usein herään kahteen kertaan. Ensin unikehoni nousee ylös vuoteelta ja koen olevani silloinkin aivan päivätajunnassa. Menen keittiöön aamiaiselle, mutta useinkin huomaan miten huonekaluni ovat eri paikoissa kuin ennen. Jossain nurkassa voi olla lipasto, jota minulla ei ole tai aikoja sitten poisheittämäni nojatuoli. Jos joku minut tapaisi silloin, hän saattaisi ehkä luulla näkevänsä aaveen asunnossani.

Silmänrapäys tästä keittiöön kävelystä, niin huomaan olevani takaisin sängyllä. Erotan nämä kaksi tilaa vain siitä, että toisella kerralla värit ovat kirkkaammat ja huone samoin kuin illalla, joka tavara tavanomaisella paikallaan jäljiltäni. Tietoisuudentilasta sitä en erota. Viimeksi näin kahteenkertaan herätessäni, en noussutkaan, vaan jäin sängylle miettimään kummassa todellisuudessa nyt olen, sillä joka aamu näin ei käy, mutta usein monena aamuna peräkkäin. Tuolloin viimeksi mietin vain, että olenhan aivan valveilla, vaikken liikkunutkaan ja räps - värit helahtivat ja huomasin taas todellisuuden vaihtuneen tavalliseen arkeeni, sellaisena todellisuutena, jollaisessa tiedän asuvani päivästä toiseen valveilla ollessani. Nykyään erotan fyysisen ja unikehossa valveilla kulun vain siitä että aamulla menen ensin WC:hen, jos olen kiinni fyysisessä ruumiissa. En siis palaa näissä kokemuksissa takaisin sänkyyn koskaan, vaan alta sekunnin lennähdän takaisin fyysiseen kehooni. Kyseessä ei ole unissakävely.

Eikä näissä kokemuksissani silti mitään pelottavaa ole. Tällainen keho on tietääkseni edeltä menneillä edelleen ja kotoisat oltavat. Vain sinä saatat puuttua heiltä ja he sinulta, rakkaasi.