Tarinan turinaa

Olin pitkään kotona yksin. Ystäväni sairasteli ja lopulta päätin lähteä hänen luokseen katsomaan , olisiko hän jo päässyt kotiin. Hän ilahtui tulostani ja pyysi sisälle asuntoonsa. Noteerasin sen olevan entisellään, mutta kovin pölyinen. Ehkei hän ollut jaksanut siivota.

Katselin ystäväni kalvenneita kasvoja. Hän kertoi toipuneensa huonosti leikkauksesta. Hiukan enää häntä heikotti, mutta mielellään jo hän suunnitteli tulevia. Hän vaikutti kovin pirteältä ja puheliaalta, tosin kalpealta.

Tartuin hänen käteensä ja onnittelin, että se iso leikkaus oli mennyt kaikesta päätellen hyvin. Pidellessäni kättään huomasin tosin, että valtimon sykettä ei millään tuntunut. Iho oli kylmä ja eloton, mutta siinä hän selitteli eloisasti elämäänsä. En enää hymyillyt hänen jutuilleen. Päätinkin silloin kutsua hänet tervetulleeksi joukkoomme!

Kuvapalkinto

Rita lahjoitti minulle tällaisen maita kiertäneen tunnustuksen. Kiitokset! Äärettömän merkki moninkertaisena kuin jatkuvuus. Kuva herätti ajatuksia. Palkinto lämmitti mieltä ja lupaan päivitellä sivujani nyt ahkerammin, kun asun yksin ilman lasta, joka muutti jo omaan asuntoonsa.

Laitan tämän tunnustuksen eteenpäin. Osoituksena arvostuksesta ajatuksiaan kohtaan
sen saa minulta syvällinen ajattelija Olematon Olen mitä olen - blogista, jossa elämänfilosofiset mietelmät hipovat kaiken katoavuutta ja olemassaolon haurautta, hetkessä läsnäoloa ja ylenmääräisestä luopumista - miten sen nyt sanoisin?

Kirjoitin kaikkien blogieni lukijoille kiitosrunon:

Kommenttinne ovat kuin jalosukuiset kädet
pohtivan sieluni seinämiä hipoen
Arvostava asenteenne on kolkon tyhjyyteni lämmitys
Masennus väistyy, kun kirjoitukseni saavat arvostusta
Yli neljäkymmenvuotiaan ajattelukyky ja kauneus ovat
kyvyssä rakastella kohtalonsa kanssa
Luotan nyt persoonallisuuteni voimaan

Yksilön kestävyys

Lihon jos ostan nyt Cafe Moccan!
Kuluttaisinko sen kävelemällä kotiin,
vaikka tarkoitukseni oli saada
elämän kovuuteen
hieman lisää lempeyttä?
Ostanko uudet tyylikkäät kengät,
kun tarkoituseni oli
antaa itselleni lahja,
joita en koskaan toisilta saa

Otan oman auton tällekin matkalle
joukkoliikenteen sijasta
koska olen väsynyt 8 tuntisesta
työpäivästä
Shoppailenko ja kulutanko
siis Tellusta luonnonvarojen köyhtymisen
ja saastumisen
epäarvokkaaseen kohtaloon?

Yhteiskunta ohjaa minut
ottamaan oman auton
40-tuntiseen työviikkoon sidottuna!
Haluanko niitä seurauksia
joita toimintareaktioistani on?

En kuulkaa ole
itse järjestelmä, vaan
sen koneistoon jäänyt
työläismuurahaisen ruumis,
joka pyörii kellon rattaiden lovessa

Kansalaisvastalause

Istumalla bussissa äänestän yksityisautoilua vastaan.
Viittä vaille on lähtö Keskustorilta.
En siis voi sanoa kännykkään "Nähdään kohta!"
Tämä ei mene suorinta tietä?
Mikä on suorin tie?
Salainen vai julkinen kansalaistottelemattomuus?
Virsiään veisaavat kansanedustajat ovat laulukurssinsa käyneet.

Bussi ei ole lähtenyt vieläkään.
Pyysinkin kuskia ajamaan suorinta reittiä.
Se ei kuulemma ole tasapuolista "kaikkien pysäkeillä odottajien" kesken.
Reitin varrella voi joku joutua turhaan odottamaan.

Tasapuolista olisi,
jos minäkin kulkisin omalla autolla kuten muutkin.
Olen turhaan odottanut muutosta yhteiskunnan perusteisiin.
Onko tämä suorin reitti kaikkien onneen.
Ehdin kuolla ennen sitä!

Ero luonnosta

Askeleni karahtelevat sepeliin
särjettyjen kivien nyyhkytykseen.
Nurmikko on vain geometrinen taso.
Korkeita tuoksuvia heiniä ei missään!
- Voin kaivata uppoutua niiden sekaan.
Multaa varpaiden väliin ja kastetta pohkeille!

Minun jalkani huutavat heinien kastetta.
Jalkojeni alla kivetkin huutavat
myllylle, joka ne mursi kalliosta soraksi.
Taltta joka säkee kiviä, on meidän kova nyrkkimme!
Ajatustemme kylmyys ja jatkuva virtaisuus...

Suljen ulko-oven ja astun hiljaisille
sementtilattioille - tiiviille seokselle,
joka jähmettää hiekanjyvien valituksen.
Pakeneva mieli ei halua sitä kuunnella
kivien murskautumista.
Paljon seiniä ympärille, paljon mattoja
ja verhoja vaimentamaan valitukset!

Kaipaavat jalat paksunahkaisiin kenkiin.
Vain heijastuksia valjenneille kasvoille, jotka
huoneeseen puristettu ilma kuivettaa -

Mitenkä tulikin kaipaa nuolla puunkeloa
eikä takkatiiltä,
jonka päällä pekonipihvi huokaa hiljaa -

Vanhusten huomioita

Vanhukset rupattelevat marketin edustalla
Kertovat uudet ja vanhat kuulumiset
Paistava päivä rypyttää kasvoja
Siinä sitten katsellaan autoja ja kulkijoita
Lähdetään päiväkahville kun pilvistyy:


- "Sateen jälkeen maa tuoksuu mullalta."
- "Katseles aidan toisella puolella loistavaa lubiinimerta."
- " Se on villiintynyt niin aidan alta."
- "Tuulee kovaa nyt."
- "Katsos kaurapeltoa. Tuuli kuin juoksuttaisi siinä muurahais laumaa pinnalla. Kun ne heiluu niin."
- "Sinä ja sinun muurahaisesi."


- "Hallan oli yöllä paahtanut ruskeiksi perunanvarret."
- "Aurinko paistaa kuitenkin nyt."
- "Päivä yrittää helliä niihin vihreyttä."


- "Taitaa tulla syksy, kun siniset ruusutkin jo alkaa kukkii. Niitä kasvaa vaan Japanis",
kertoili minulle joskus koukkuinen äijä virnuillen.

Miten ihmiset muuttuvat aikuistuessaan

Olen kaiken oppinut, kaiken kokenut, minua ei säväytä mikään uusi. Jos iloitsen, iloitsen hillitysti. Jos suutun, raivoan tahdikkaasti.Minulla ei ole tunteita aikuisena, syviä todellisia.
Olen oppinut hymyilemään tyhjälle. Kantamaan myötätunnon kuorta tai ivallista tai kylmää kovakasvoa. Olen oppinut ajattelemaan järkevästi (so. laskelmoimaan).
Eikä minua petä mikään paitsi minä itse. Olen kyllä lahjottavissa, mutta en makeisilla tai silmän lumelupauksilla - vaan rahalla, kilisevällä ja kahisevalla. Myyn sieluni miljoonasta, mutta jonkun kaukaisen toisen - pikkupennosista. En välitä muusta maailmasta ja sen kärsimyksesta.
Ja hartaana voin astella kirkkoonkin, jos hurskaudella petaan jotain itselleni. Jos taas eduksi on olla maailman napa, ei minulle tule olemaan mikään ylempää kuin valtio tai materia.
Minä pukeudun kuin muut, vähän paremmin vain: aina hiukan kateutta ympäristössä herättäen. Persoonallinen yksilö on aina askeleen edellä muita- elintasossa. Ja rakkaus - tärkeä sana, silloin kun haluan omistaa toisen ihmisen.